torstai 21. maaliskuuta 2013

Pimeää materiaa, osa 2.

Laitoin tiistaina tänne muutaman maisemakuvan ja kerroin vähäsen nykyirlantilaisten suhteesta katoliseen kirkkoon. Irlanti maallistui 90 -luvulla huimaa vahtia ja kirkon sisäiset pedofiiliskandaalit sekä yhteiskunnan yhtäkkinen vauraus vauhdittivat tätä prosessia. Entisestä köyhästä siirtomaa-peräkylästä tuli yhtäkkiä, muutamassa vuodessa, kapitalistinen unelma. Ne kymmenen vuotta, jotka itse elin tämän "Celtic Tiger:in" keskellä olivat kuin missä tahansa länsimaassa nousukauden keskellä: ihmiset unelmoivat hyvästä, vakaasta ja vauraammasta tulevaisuudesta myös lapsilleen ja hurahtivat täysillä kulutusjuhlaan. Yleinen ilmapiiri oli hyvin optimistinen, positiivinen, eteenpäinsuuntautunut ja iloinen. Vuosisatojen ajan jatkunut muuttoliike vauraammille rannoille oli ensimmäistä kertaa historiaa. Irlannilla oli kerrankin mahdollisuus nousta köyhyyden ja sorron suosta ja ihmisten itsetunto kohosi ihan silmissä: "mehän osaamme sittenkin! Me pärjäämme ihan itse!". Tätä ennenkuulumatonta hyvinvointia piti jatkua hamaan tulevaisuuteen, sillä näin Dublinin herrat lupasivat yhä uudelleen ja uudelleen.

Laman iskiessä tapahtui jotain mielenkiintoista. Vanha alistunut, passiivis-aggressiivinen siirtomaamentaliteetti olikin ollut vain ohuen pinnan alla piilossa, mistä se putkahti nopeasti kunniapaikalleen. Suomalainenkin tunnistaa samantapaisen ajattelutavan sanontojen kautta: "Itku pitkästä ilosta." "Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." On parempi olla hiljaa ja kusettaa herroja selän takana, minkä kerkiää. Huomaamattomuus on avainsana, sillä avoin kapina johtaa vain pahempiin ikävyyksiin.
Köyhän kyykkyasento olikin vielä sukupolvien lihasmuistissa.

Yleisönosastoilla puhuttiin jopa synnin palkasta: siitä saitte, te mammonaan eksyneet lampaat. Moni sanoi olevansa jopa helpottunut, että saatiin taas veisata vanhaa ja tuttua syntisen virttä ja aloittaa loputon katumusharjoitus Euroopan Unionin ja Angela Merkelin ottaessa sekä katolisen kirkon että englantilaisen kartanonherran roolin.Vauraus ja optimismi eivät sopineetkaan irlantilaiseen kansanluonteeseen, oli parempi palata suosiolla ja vähin äänin takaisin hiljaisten ruotuun ja luovuttaa valta vanhasta tottumuksesta ulkopuolisille. Keskiluokalta lypsetään nyt viimeisetkin pennoset pankkien velkojen maksuun, mutta keskiluokka ei kapinoi, koska pahempaa voi seurata. Kakka otetaan kiltisti vastaan. Jos ei kestä, voi aina lähteä sinne, minne kapinalliset esi-isätkin lähtivät paremman elämän toivossa.

Kapina jatkuu siellä, missä se on vuosisatojen ajan kytenytkin: lauluissa, tarinoissa, ihmisten puheissa, paossa muille maille. Muutamassa kesyssä mielenosoituksessa ja lehtien kitkerissä pääkirjoituksissa. Elleivät irlantilaiset itse usko, että he ansaitsevat parempaa ja enemmän, ei muutosta tule tapahtumaan. Siirtomaaherrat on opittava kohtaamaan ottamatta automaattisesti lakkia nöyrästi käteen.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista kuten tuo ykkösosakin, jossa valotit katolilaisuutta arjessa. Taalla noustaan kapinaan aina valilla mutta se kapina tukahdutetaan niin ettei kukaan enaa uudestaan jaksa taistella. Surullista etta irlantilaiset ovat tyytyneet kohtaloonsa :(

    VastaaPoista
  2. Irlantilaiset ovat tosiaan jotenkin alistuneita jakapinovat vain salassa ja selän takana, mm. veroja kiertämällä. Ajatellaan, että koska hallitus ja "herrat" jokatapauksessa ovat AINA epäluotettavia ja kusettavat kansaa koko ajan, voi kansakin siis oikeutetusti olla noudattamatta mitään sääntöjä. Luottamuspula vaivaa ja mikään ei muutu. Poliitikot pettävät lupauksiaan huomattavasti railakkaammin kuin Suomessa, joten ymmärrän hyvin kansalaisia.

    VastaaPoista
  3. Eipa se suomalainen kansa kapinoi yhtaan sen paremmin. Ihan yhta noyraa kansaa on se, ellei noyrempaakin. Ainakin hyvin paljon pessimistisempaa kuin irlantilaiset! Suomessa aina valitetaan valittamisen vuoksikin. Sita suomalaista saamattomuutta ja toisten mulkoilua/kateutta ja vahankin menestyvan kansalaisen moukarointikulttuuria inhoan.

    Hyvia kirjoituksia katolilaisuudesta ja nunnakouluista. Tosin ennenvanhaan Suomessa kouluissa lyotiin kepilla sormille ja takamuksille ihan samaan tahtiin ja noyryytettiin oppilaita luokan edessa.
    Katolilaisuudesta viela sen verran, etta riippuu myos hyvin paljon seurakunnasta ja Isasta-siis seurakunnan papista-etta kuinka paljon seurakuntalaiset kirkossa kayvat. Meidan edellinen pappi oli hyvin tiukka ja aina muistutti kirkossa kaynnin tarkeydesta(oli vastahakoinen vihkimaan/kastamaan jos kirkossa ei kayty)mutta nykyinen on modernimpi, ja ymmartaa nykyihmisen elaman kiireet ja velvollisuudet-tosin se nakyy kirkossa kayjien maarassa vahenevasti. Katolilainen mieheni kay kirkossa joka sunnuntai papista riippumatta, on aina kaynyt ja vienyt sinne lapsemmekin jotakuinkin saannollisesti. Tytto myos laulaa kuorossa, joten kay siella joka toinen sunnuntai joka tapauksessa.
    Toivottavasti katolinen kirkko uuden paavin myota voisi aloittaa uuden paremman ajan ja paasta jattaa taakse vanhat kauheudet. Modernisoitava sita vahan olisi, mutta siihen menee aikaa.
    Minusta on toisaalta ihailtavaa kuitenkin, etta kirkolla on irlantilaisessa kulttuurissa paljon vahvempi asema kuin Suomessa. Vaihtoehtoja toki esim. lasten koulutuksen suhteen voisi olla enemman ihan maanlaajuisesti niille, jotka eivat lapsiaan katoliseen kouluun halua laittaa, eika kirkon tulisi saadella/ohjailla lakia(kuten taannoisessa aborttitragediassa Galwayssa), mutta Suomen yhteiskunta on liian vapaamielinen-sita suvaitsevuudeksi kutsutaan mutta se myos johtaa jonkinlaiseen hajanaisuuteen.

    VastaaPoista
  4. Kirkko on tosiaan uudistunut jo siinä mielessä, ettei lapsia saa enää hakata kouluissa, onneksi! Lasteni koulu on itseasiassa mielestäni todella tasokas ja hyvä kaikilla mittapuilla. Suurin ero Suomeen on ehkä tuo rangaistusten sadistisuus sekä ajankohta: täällä hakattiin oppilaita ihan surutta vielä 80 -luvullakin. Ei olisi Suomessa onnistunut. Joskus 90 -luvulla koulut muuttuivat modernimpaan suuntaan näissä asioissa. Edelleenkin siellä kyllä tosiaan katolinen kirkko häärii useimpien koulujen johtokunnissa.

    Jep, suomalaisetkin hallitsevat pessimismin jalon taidon! Luterilainen vakavuus siellä kai on vaikuttamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtuisiko siita etta Irlanti on kulkenut parisenkymmenta vuotta mm.Suomea jaljessa. Alkoi olla aikalailla tasoissa ennen tata taloudellista notkahdusta, tieda mika taantuma tasta seuraa.
      Niin, itse tarkoitin lahinna etta olisi hyva olla myos vaihtoehtoja lisaa kouluissa ihan maanlaajuisesti maaseudullakin, eli vanhemmat jotka eivat halua laittaa lastaan katoliseen tai protestanttiseen kouluun, saisivat vapaammin valita lapsensa koulutuksen-ei olisi niin uskontosidonnaista. Minua tama ei haittaa, lapsemme ovat irlantilaisia ja katolilaisia ja kayvat katolilaista koulua, suorittavat 1.ehtoolliset ja konfirmaatiot jne. Ja koulun johtokunnassa on myos seurakunnan Isa, joka vierailee koulussa/luokissa viikottain.
      Mutta lapsia on taallakin jo niin eri taustoista etta vaihtoehtoja voisi olla lisaa.

      Poista
    2. Niin, se olisi kyllä hienoa, jos olisi enemmän vaihtoehtoja koulujen suhteen!

      Poista