Minä täällä opiskelen itsekseni Suomen sos. lainsäädäntöä ja lueskelen, mitä kaikkea uutta sille saralle Suomessa kuuluu, syntymänörtti kun olen. Ja olen Syvästi Vaikuttunut. Ehkä tämä ulkomailla asuminen on antanut tiettyä perspektiiviä asioihin, mutta en voi muuta sanoa kuin hiljaa mielessäni että wau. Ero Irlannin ja Suomen välillä sosiaalialalla on kuin kaatopaikalla ja pingviinillä. Eli siis niillä ei ole yhtään mitään yhteistä. Paitsi että ne saattavat haista kalalle. Mutta siis noin niinku, tiedätte kyllä.
Suomessa näyttää olevan kehitystä, innovaatiota ja motivaatiota kehittää uusia lähestymistapoja ja etsiä uusia keinoja esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisemiseen. Yliopistoista valmistuu jatkuvasti uutta verta puhaltamaan uusia tuulia, asioita tutkitaan, niistä väitellään, niistä kirjoitetaan mediassa ja ongelmiin ainakin pyritään puuttumaan ennaltaehkäisevästi. Eli siis mielestäni näin ulkopuolelta tarkasteltuna Suomessa koko sosiaaliala on elinvoimainen ja kehittyvä, vaikka tietenkin aina löytyy kritisoitavaa ja parantamisen varaa. Tiedän, sielläkin leikataan, tehostetaan ja leikataan vähän lisää. Mutta silti: kokonaisuutta tarkastellessa näen, että sosiaalityöhön panostetaan. Pingviiniä ruokitaan. Sitä pidetään tärkeänä yhteiskunnan toimivuuden kannalta ja se on mielestäni edelleen tärkeä osa suomalaista arvomaailmaa
Meanwhile, täällä sosiaalityön kaatopaikalla on rekrytointikielto, vakava resurssipula ja brain drain muualle Eurooppaan. Nyt annan tulla vihaisen täyslaidallisen.
Minkäänlaista ennaltaehkäisevää sosiaalityötä ei tunneta, vaan jälkiä paikataan vasta, kun vahinko on jo tapahtunut. Sosiaalialaa ei edes ole olemassa täällä. Ja tästä olemattomastakin leikataan jatkuvasti. Jos sanon olevani turhautunut, olen oikeassa. Tätä ei voi mitenkään edes yrittää kaunistella: tässä yhteiskunnassa on jotain vakavasti pielessä, ihan sen perusteissa asti. Vaikka miten kaivelen, en oikein pysty nimeämään minkäänlaista koherenttia ideologiaa tai suunnitelmaa tätä hommaa kannattelemassa.
Keskustelemme usein näistä asioista irlantilaisten ystävieni kanssa ja kaikki ovat samaa mieltä: poliittisissä päätöksissä ei ole suunnitelmallisuutta, eikä mitään päätä taikka edes häntää. Tilanne on pelottava. Yhteiskunnalliseen toimivuuteen tarvitaan jonkinlaista pitkäjänteisyyttä ja myös arvoja, joiden perusteella päätökset tehdään. Nyt tunnen kiikkuvani laivassa, joka on myrskyn kourissa menettänyt miehistönsä ja jota ohjaa vähän kuka sattuu, milloin sattuu huvittamaan ja mihin tuuli nyt sattuu viemään. Satamasta ei kellään ole hajuakaan.
Joten nostan sunnuntaina Pyhän Patrikin päivän maljani suomalaiselle sosiaalityölle. Kaikille teille puurtajille, päättäjille, suunnittelijoille ja tutkijoille. Minä arvostan teitä ja työtänne valtavasti ja toivon pääseväni vielä joukkoon mukaan! Slainte!
Varmasti totta. Minä olen asunut poissa Suomesta jo niin kauan, ettei minulla ole kunnon vertailukohdetta. Koulumaailmasta tiedän, että suomalaisista resursseista voi täällä vain haaveilla. Veljeni tytär aloittaa koulun tänä vuonna Suomessa, ja sain käsiini "koulunaloitusoppaan" - se tuli postista melkein vuosi ennen kuin lapsi oli edes laitettu kouluun - valtio siis tiesi, että lapsi oli senikäinen että tarvittiin tietoa. Vanhemmille esiteltiin kaikki mahdolliset paikalliset koulut, joista sai valita. Päätä huimasi, kun luki listaa koulujen standardiresursseista: koululääkäri,-terveydenhoitaja, psykologi,hammaslääkäri, ja vielä jonkinlainen kouluterapeutti, jonka titteliä en nyt muista. Jos omassa koulussa ei ollut pysyvää ammattilaista, kiertävä sellainen ainakin oli tavattavissa. Irlannissa ei ole mitään noista! Ammatinvalinnanohjaajan tunnitkin on leikattu , ja viimeisin "keksintö" oli että "kaikki koulun henkilökunnassa voivat antaa neuvoja ja kuunnella", mukaanlukien siivoojat, vahtimestari ja kanttiinin väki. Mitäs vuosien opinnoilla ja erikoistumisella tekisikään, kaikkihan me olemme terapeutteja!
VastaaPoistaJa sitten ihmetellään miksi Suomi johtaa PISA-tilastoja.
Sosiaalialaa ei ole täällä olemassa, kukaan ei oikein näe sille edes tarvetta. Rahanhukkaa vain! Suomessa puhutaan nyt syrjäytyneistä nuorista, ja lukumääräkin on tiedossa. Asialle tehdään jotain. Täällä työttömyyskortistossa on ollut kymmeniä tuhansia ihmisiä, vuosikymmenien ajan, boomin huippuaikoinakin, eikä heitä ole edes koskaan haastateltu. Kuulemma nimi, osoite ja synt.aika ovat tiedossa. Koulutustaso, taidot, toiveet, mahdolliset vammat tai ongelmat...kuka tietää? Tämänkin sain tietää, kun tuttavani sai pestin työllistämisprojektin vetäjänä, ja tuskaili, kun työttömistä ei ole mitään tietokantaa missään. Kelleen ei ole tullut mieleen, että se olisi tärkeää. Toinen tuttavani samalla alalla Suomessa sanoo, että siellä tehdään tilanteen tarkistus 3 kuukauden väliajoin, ja kaikilla on jonkinlainen "kartoitus".
Kolmas tuttavani on töissä lastensuojelualalla täällä, tekee komivuorotyötä ja kutsuu sitä "fire-fighting", kriisistä toiseen, ei mitään puhetta ennaltaehkäisystä, ja työntekijöille tulee burnout parissa vuodessa. Aina on uhka siitä että ei ole ehtinyt tekemään tarpeeksi ja jotain kauheaa tapahtuu.
Olen samaa mieltä, Suomi on paratiisi verrattuna Irlantiin. Jos mietit, mistä vika yhteiskunnan perusteissa johtuu, väittäisin, että Irlanti kärsii edelleen katolisen kirkon vallan jälkimainingeista. Kirkko johti koululaitosta, sairaaloita, kaikkia instituutioita, hoiti sosiaaliset ongelmat pois julkisuudesta. Sen valtaa tai metodeja ei voinut kyseenalaistaa. Arvoista ei voinut keskustella, ja se on edelleen vaikeaa. Ihmiset, jotka eivät kestäneet täällä, muuttivat ulkomaille ja pysyivät siellä.
Suomeen palatessasi sinulla on ainutlaatuinen näkökulma suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Minä ihailen synnyinmaatani joka kerran, kun sinne palaan, suorastaan hämmästelen.
Suomalainen järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus tosiaan on aivan omaa luokkaansa! Ei sitä siellä asuessaan tajunnut, se pitää nähdä ulkopuolelta käsin. Juuri tuon resurssipulan vuoksi en ole edes hakenut täällä lastensuojeluun töihin, koska myös minun tuttuni sai burn outin jo vuoden jälkeen! :O Niin paha tilanne siellä on. Ja tuskin edes pääsisin sinne. Nimittäin kun tuttuni jäi pois töistä, ei hänen tilalleen koskaan enää palkattu ketään. Se virka vain "häipyi" jonnekin. Että näin. Samoin kuulemma äitiyslomasijaisia ei myöskään enää palkata lainkaan koska rekrykielto.
VastaaPoista