Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Tosin en ole koskaan väittänytkään olevani millään tasolla viisas.

Luin juuri kaverini blogia (Vihreät Niityt), jossa hän mietiskeli irlantilaisten naisten asennetta kotiäitiyteen ja työssäkäyntiin. Tuttuja kulttuurierojen kylmiä väreitä kulki omassa selkäpiissänini, kun sitä luin.

Tuo naisten työssäkäyntiasia on mielenkiintoinen. Mahdollinen paluumuuttomme nimittäin levisi juoruna noin 24 h sisällä ympäri Kinsalea (tehden näyttävän kunniakierroksen koulun porttien kautta) ja nyt joudun vastailemaan satunnaisten vastaantulijoiden kyselyihin suunnitelmistani. Tähän on pakko sanoa, että irlantilainen juoruilu ei useinkaan ole pahantahtoista: heidän on vaan pakko saada tietää. Jos naapurissa on jokin selvittämätön mysteeri, se mennään selvittämään. Koulun portit toimivat kätevästi etsivätoimistona. Tosin juoruilu ei missään tapauksessa ole vain naisellinen ominaisuus, kaukana siitä. Kokemukseni mukaan irlantilaiset miehet juoruilevat olympiatasolla. Miesten suusta olen valitettavasti myös kuullut ne ilkeimmät juorut tässä pikkukaupungissa. Joskus muutaman viinilasin jälkeen voin avautua teille tarkemmin, mutta nyt yritän pysyä suomalaiseen tapaan tiukasti asiassa.

Enivei, paluumuuttosunnitelmien levitessä pitkin kyliä mietin, että jos eilen myös blogissa kertomani onnettomuustarina on jo muutamassa päivässä paisunut tunnistamattomaksi, mitähän meistä puhutaan huomenna? Jouduin jo korjailemaan muutamia väärinkäsityksiä: "ei, emme ole lähdössä jo ensi viikolla. Ei, tämä on vasta mietintäasteella, emme ole 100% varmoja. Ai miksi lähtisimme? Koska haluan mennä töihin."
Ja siitähän riemu repesi.

"Töihin? Miksi ihmeessä, lapsesi ovat vielä pieniä?" (nuorin täyttää huhtikuussa 4)
"Niin, olenkin kuullut, että te skandinaaviäidit käytte tosi usein töissä!"
".................Töihin?...................Öh..................(hämmentynyt ilme)....Miksi haluat töihin, jos ei ole pakko mennä?"

Koska olen Jussi, joka tarvitsee ison suon ja upouuden kuokan.
Lukunnottamatta kahta parasta irkkuystävääni (jotka siis töissä), on tämä ollut paikallisille täysin käsittämätön ajatusmalli. Tässä asiassa onkin tullut suurin kokemani kulttuuriero vastaan maidemme välillä. Lasten kanssa olo ilman eläkekertymää, työttömyysturvaa ja OMAA palkkaa ei nyt vaan kertakaikkiaan riitä minulle. Ei mitenkäänpäin. Olen sen verran syvältä tätä asiaa mielessäni kaivanut, että tajusin, ettei edes lottovoitto saisi minua jäämään kotiäidiksi enää. Minä tarvitsen oman projektin. Se voi olla myös täydennyskoulutusta, jos sitä työllistyäkseni tarvitsen.  Kotiäitiys on nyt minun osaltani ohi ja tulen sitä myös omalla tavallani kaipaamaan, sen tiedän, koska pikkulapsiaika on raskaudestaan huolimatta upeaa, palkitsevaa ja ainutlaatuista. Se ei vaan riitä elämäni sisällöksi tässä elämänvaiheessa.

Olen itseasiassa tälläkin hetkellä osa-aikaopiskelija täällä Irlannissa, joten ihan 100% kotiäiti en ole ollutkaan pitkään aikaan, eli huijasin. Ai niin, teen myös mieheni firmalle töitä muutaman tunnin viikossa. Mutta miehen firmaa en laske, koska hommaa on aika vähän ja nekin pystyisin delegoimaan vaikka fiksulle labradorinnoutajalle. Minulle kyllä kelpaa melkein mikä tahansa työ, mutta tiedän tarvitsevani vähän enemmän haastetta ja syvempää suota kuokittavaksi.
Opinnoistani tykkään valtavasti, mutta työllisyystilanne sos.- ja terveysalalla on järkyttävä, kuten varmasti tiedätte. Eilenkin lehdessä taas kerrottiin, kuinka HSE on jälleen kerran potkimassa pihalle vähintään 800 työntekijää. Rekrykielto siellä on myös edelleen voimassa ja pysyy ilmeisesti hamaan harmageddoniin saakka. Opintoja on kuitenkin sen verran vähän per viikko, että pystyisin niiden ohella tekemään ainakin nelipäiväistä työviikkoa.

Joten kannattaako tässä vaiheessa tehdä julmankylmä tilannearvio, eli jatkaako todella mielenkiintoisia opintoja, joilla ei täällä kuitenkaan työllisty, paitsi yksityisyrittäjänä ehkä? Vai siirtyäkö Suomeen opiskelemaan/työnhakuun/tekemään molempia yhtäaikaa parempien mahdollisuuksien perässä? Vaaka kallistuu Suomen puolelle myös lasten koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaaliturvan (Rakas KELA. En enää koskaan arvostele Sinua, kun olen nähnyt, mitä muualla on tarjolla) ja myös Suomeen jääneiden ihmissuhteiden vuoksi.
Nyt tarvitaan enemmän järkeä kuin sydäntä. On muitakin seikkoja puolin ja toisin, mutta nyt katson, onnistuuko paluumuuttoprojekti. Jos rakkaan KELA:n kanssa asiat hoituvat tyydyttävästi, saan lapset kouluun ja päiväkotiin ja löydän asunnon, lähdemme.
Eikös tästä ollut jokin tutkimuskin äskettäin? Vanhana katuu eniten sitä, mitä jätti tilaisuuden tullen tekemättä.

Ja koulun porteille on maanantaina ihan pakko mennä. Jalaton tuttavani ja työnarkomaani ulkomaalainen blondi saavat sitten paistatella juoruparrasvaloissa ja olla oikaisemassa pahimpia viikonlopun aikana kiertäneitä aivopieruja. Paitsi tietenkin jos joku on viikonlopun aikana tehnyt jotain noloa tai sopimatonta, pienemmät juorut, kuten minun tekemiseni ja menemiseni, jäävät silloin kakkosiksi. Emmerdale jatkuu maanantaina klo 09.00. Siihen asti näkemiin!