sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Tipuja

Täällä vietetään tänään äitienpäivää. Lapset laittoivat minulle koristellun rairuohon lahjaksi. Siemenet oli ostettu Suomesta, sillä täällä ei rairuohoa tunneta lainkaan. Ruoho vihertää tuolla ulkona vuoden ympäri (taas pitää ottaa ruohonleikkuri esiin näköjään), joten eipä sillä olisikaan samanlaista symbolista merkitystä täällä. Hyvää irkkuäitienpäivää jokatapauksessa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Rairuohon siemenet ei ole sen kummempia siemenia kuin ihan normaalit ruohonsiemenet. Olen joka paasiaiseksi tehnyt ja ihan samannakoinen siita on kasvanut :) Olette aikaisessa ruohon ja tipujen kanssa-paasiainenhan on vasta muutaman viikon paasta.
    Hyvaa aitienpaivan iltaa!
    Me ostettiin aitienpaivakakku tanaan kaupasta ja katseltiin lasten vauva-ajan dvd:ta pitkasta aikaa..niin se aika vierii. Ja vietiin ulkokukka-asetelma miehen aidin haudalle.

    VastaaPoista
  2. Kerron joskus vitsinä täällä tuosta rairuoho-traditiosta, mutta sitä jäädään vaan kummastelemaan täällä. Minäkin jo ehdin leikata nurmen kun oli pari viikkoa kuivaa.

    Äitienpäivässä ihaninta oli aina kun lapset antoivat koulussa ahkerasti väsättyjä ihme lahjoja ja suloisia kortteja...minulla on ne vieläkin. Vähän erilainen äitienpäivän aatto eilen, aikuisten lasten kanssa: menimme yhdessä teatteriin ja jälkeenpäin kaljoille (minun pyynnöstä hiljaiseen pubiin!). Oli ihanaa kun oli edes osa pesueesta koossa (yhdellä oli tenttipaineita eikä päässyt), olo tuntuu aina jotenkin täyteläisemmältä kun on saanut tavata lapsiaan, jotka ilmeisen hyvin tulevat toimeen keskenäänkin...sen ihanampaa lahjaa ei äidille voi antaa! Äitiys jatkaa matkaansa, loppuelämän, muodossa tai toisessa.

    VastaaPoista
  3. Vähän harvahapsinen tuo meidän rairuoho kyllä on vielä! Pääsiäiseksi ehditään saamaan kunnon tuuhea nurtsi aikaiseksi. Minä katselen tuota kohta 10 v täyttävää "isoa poikaa" jo tippa linssissä. On se niin iso. Pysäyttäkää aika vähäksi aikaa.

    VastaaPoista