Pimeää materiaa, osa 1.

Facebookia ja muta elämänmenoa on kiva analysoida, kun ulkona "sataa", eli siis tuuli puhaltaa alaviistosta ja jatkuvasti suuntaa vaihtaen jotain todella kylmää ja märkää suoraan rilleihini. Mitä antaisinkaan minikokoisista tuulilasinpyyhkijöistä. Vihaan sadepisaroita rilleissä, siis todella vihaan. Syvästi, paheksuen ja energiaani ihan turhaa tuhlaten. Mutta vihaan silti, periaatteesta.

Siis siitä facebookista. Minulla on 212 kaveria, joista 61% on Kinsalesta. Eli siis suurehko osa naapuruston populaatiosta näkee päivitykseni. Niitä on siis mietittävä tarkkaan; yksikin varomaton sana tai siellä täällä saattaa johtaa juoruun. Naapurini esimerkiksi vitsaili facebookissa viikonloppuna myyvänsä talonsa. Ei olisi kannattanut. Nyt hän nimittäin on saanut selitellä asiaa vasemmalle ja oikealle ja vakuutella ihmisiä ettei ole myymässä yhtään mitään, sehän oli vitsi! Hauskinta on, että häntä ei uskota, sillä juoru on kivempi ja mehukkaampi ja tarjoaa enemmän puheenaihetta, joten se valitaan mielummin totuudeksi. Juorua ilmiönä tulisikin mielestäni tutkia ydinfysiikan keinoin, koska se ei näytä tottelevan tunnettuja luonnonlakeja lainkaan. Se on selvästi pimeää materiaa.

Olen usein miettinyt, miksi irlantilaiset eivät nouse kapinaan hallitusta vastaan, kuten kreikkalaiset ja kyproslaiset ja jopa islantilaiset nousivat. Ehkä selitykset ovat samat kuin jatkuvalla juoruilulla ja loputtomalla puhumisella ilman konkreettisia tekoja: kolonialismi ja sen mukanaan tuoma mentaliteetti yhdistettynä katolisen kirkon täydelliseen diktaattoriasemaan aina 1980 -luvulle asti. Ihmiset kapinoivat kyllä, mutta vain hiljaa ja aina selän takana. Avoin kapina on hyödytöntä ja synnillistä, eikä herrojen elkeiden sovi tarttua renkiin. Juoruilulla ja piilossa vatvomisella sitten puretaan omaa pahaa oloa ja suuttumusta muihin. Briteiltä peritty äärimmäisen luokkajakoinen yhteiskunta ei myöskään onnistu yhdistämään ihmisiä yhteisen edun nimissä, vaan eri luokat puhuvat tasapuolisesti pahaa toisistaan.

Uskon vakaasti, että ihmisluonto sinänsä on jokseenkin muuttumaton, vain olosuhteet (kulttuuri) ympärillämme ovat erilaiset. Kun tuntee kulttuurin, ymmärtää miksi ihmiset topimivat siinä tietyllä tavalla. Siinä on aina nimittäin tiettyä logiikkaa ja järkeenkäypyyttä. Avaan hieman tätä ajatusta muutamalla esimerkillä.

Kaverini, kutsun häntä tässä vaikkapa nimellä Sarah, on 42 -vuotias. Hän kävi koulunsa nunnaluostarissa, jossa toimi katolilainen tyttökoulu. Ihan tyypillinen tarina siis 1980 -luvun koulunkäynnistä ja onhan noita tyttö- ja poikakouluja paljon edelleenkin. Sarah on kertonut minulle paljonkin kouluajoistaan, joita hän ja hänen ikäluokkansa usein kauhulla muistelee. Tässä vähän esimerkkejä.
Nunnat saivat hakata lapsia aivan vapaasti, siihen ei puututtu millään tavalla. Karttakepistä sai, jos hame oli liian lyhyt, kotiläksy tekemättä, jos puhui tunnilla tai joskus myös jos nunnalla nyt sattui olemaan kettumainen päivä ihan muuten vaan. Kepillä hakkaaminen ei ollut ainoa rangaistus, sillä nunnilla oli monia mielikuvituksellisiä nöyryytyskeinoja käytettävissään: seisotettiin oppilasta yhdellä jalalla koko tunti luokan edessä ja hakattiin, jos toinen jalka koski maata. Haukuttiin tyhmäksi luokan edessä. Peloteltiin jatkuvasti helvetillä ja haukuttiin protestantteja, köyhiä ja peloteltiin synnin (seksin) seurauksilla. Lapsen murtaminen oli päätarkoitus, tottelevaisuus kaiken a ja o. Kirkkoa ei kertakaikkiaan voinut kyseenalaistaa millään tavoin, sen valta oli jumalan valta. Ihmisiin iskostettiin syvä ja kyseenalaistamaton herran (ja pappien) pelko jo pienenä.

Kerran koulussa järjestettiin disko yhdessä viereisen poikakoulun kanssa. Voi sitä riemua! Nunnat muistivat kuitenkin varoittaa tyttöjä synnistä ja siitä, että jos oli ihan pakko istua jonkun pojan sylissä, piti laittaa puhelinluettelo siihen väliin. Muuten tulisi välittömästi raskaaksi. Kiiltävät kengät hameen kanssa olivat myös kiellettyjä. Miksi? No koska kengän kiiltävältä pinnalta saattaisi joku poika nähdä alushousujen heijastuksen hameen alta. Mistä tietenkin seuraisi synti ja synnistä välitön raskautuminen, ikuinen häpeä, erottaminen yhteisöstä ja tuhoutunut elämä kirkon ulkopuolella.
Siinä olikin kokonaisuudessaan kaverini saama seksivalistus.

Irlannissa onkin sanonta kyseistä organisaatiosta: "The Sisters of Mercy have no mercy."
Diktaattorimainen valta korruptoi nimittäin idealistisimmankin uskonsisaren.

Paradoksaalista sinänsä, että irlantilaiset vaihtovat aikanaan brittien siirtomaavallan vielä pahempaan diktatuuriin katolisen kirkon muodossa. Koska katolilaisuus nähtiin olennaisena osana irlantilaista identiteettiä erotuksena brittiläisestä, sitä tuettiin kaikin mahdolisin poliittisin keinoin uuden valtion vakauttamiseksi ja kirkon erityisasema kirjattiin jopa perustuslakiin. Ojasta allikkoon.

Jatkan iltapäivällä osalla 2.