Ding Dong ja Nee Naa vs. Pim Pom ja Piipaa

Kun lapseni olivat vielä pieniä, oli kaikilla kolmella suomi aina se vahvin kieli. Paloauto sanoi piipaa. Ovikello sanoi pimpom. Possu sanoi röh ja lehmä ammuu. Äiti oli äiti ja daddykin oli isi.
Nyt, kun nuorinkin on jo kohta neljä, on pääkieleksi vaihtunut selkästi englanti. Suomi häviää tämän matsin, vaikka sekä hyökkäys- että puolustus ovat olleet niin hyviä kuin nyt olla voi tällä epätasasaisella pelikentällä. Minä olen Suomen ainoa ja viimeinen tähtipelaaja, muutama muu ilmestyy satunnaisesti vaihtoaitioon.Yleensä se on kuitenkin tyhjä.

Kun lapset ovat koulussa ja eskarissa (nuorin tosiaan käy näin kolmevuotiaana esikoulua, ensi syksynä sitten isoon kouluun), jää minun osuuteni päivän kielipläjäyksestä aika vaatimattomaksi. Ulkona kavereiden kanssa puhutaan englantia. X-box pelit ovat englanniksi. Harrastukset tapahtuvat englannin kielellä. Kirjat luetaan mielummin englanniksi, vain Aku Ankka kelpaa vielä suomeksi, mutta huonosti sekin nykyään, ellen minä lue sitä ääneen. Mutta minä en luovuta. Lapset ovat suo, minä olen kuokka ja Jussi.

Neljän viikon päästä pääsemme onneksi taas Suomeen kielikylpyyn kymmeneksi päiväksi. Tai kielisaunaan.