Inspiroiduin tuossa kaveribloggaajan päivityksestä irlantilaisten ylisosiaalisuudesta. Tämä puheen pulputus on kyllä jotain uskomatonta, irlantilaiset voisivat kilpailla siinä olympiatasolla. Muistan, kun veljeni kävi ensimmäistä kertaa meillä kylässä ja hieman hämmentyneenä vastasi, kun kysyin mielipidettä reissustaan ja ihmisistä täällä:"...Jooo...tota noin... siis aivan mahtavia tyyppejä kaikki, mutta... Ollaanko täällä KOSKAAN hiljaa? Ikinä? Yöllä ehkä?"
Ei. Mieheni nimittäin puhuu myös unissaan.
Näin suomalaisena koen edelleen hiljaisuuden ja tyhjyyteen tuijottamisen sellaisena saunamaisena zen-rituaalina, joka tuo tiettyä rauhaa kiireiseen mieleen. Irlantilaisille taas puhe on äärimmäisen tärkeää: sillä vahvistetaan yhteisön siteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti