Miten yksi äiti, kolme lasta ja kahdeksan matkalaukkua kahdessa epämääräisen vinoittain heiluvassa matkalaukkukärryssä, joiden työntämiseen tarvitaan bulgarialaista kuulantyöntäjää, pärjäävät huomenna Dublinin lentokentällä?
Erinomaisesti. Koska kyseessä on Irlanti.
Koska olen nainen ja ennenkaikkea äiti, minulle tarjotaan aina apua oikealta ja vasemmalta. Joku tarjoutuu lastaamaan laukkuja kärryyn, toinen työntämään kärryn terminaaliin. Portaissa laukut suorastaan viedään käsistä kyselyiden saattamana: "Do you need anymore help? Are you sure? Are you sure sure? I can carry that, no problem!"
Lentokoneessa lähin mies usein nappaa laukun ja nostaa sen hyllylle. Jos kyseessä on Aer Lingus (tällä kertaa tosin Norwegian), tulee lentoemäntä juttelemaan lapsille ja siinä jutustelun lomassa paljastuu, että hänhän tuntee naapurini mummon serkun. Tai kummin. Tai jonkun joka tapauksessa, joka yhdistää meitä. Irlantilainen haluaa aina ensimmäiseksi selvittää, onko meillä jonkinlaista klaaniyhteyttä jollakin tasolla, ja jopa näin ulkomaalaisena sellainen löytyy lähes aina. Irlannissa kuulut edelleen keskiaikaiseen tyyliin sukuusi, joka myös määrittää sinun yhteiskunnallista asemaasi.
Olen joutunut opettamaan täällä lapsilleni aika tiukastakin hyviä tapoja, koska toisen huomioiminen kuuluu olennaisena osana irlantilaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi tyypilliseen pubi-iltaan kuuluu aina kierroksen ostaminen. Kun lähdetään ostamaan ensimmäisiä drinkkejä, seurueesta joku (yleensä mies) kysyy kaikilta, mitä he haluavat juoda. Tässä vaiheessa kuuluu hieman vastustella: ei kyllä se on minun vuoroni varmaankin tänään! Ostajaksi tarjoutunut huitaisee vähättelevästi kädellään: ei, kyllä minä nyt ostan nämä, eli mitä otat? Tässä vaiheessa on hyvä kysyä vielä ilahtunut ilme kasvoillaan, onko ostaja nyt ihan varma, are you sure? Irlannissa ei nimittäin koskaan suostuta mihinkään ilman kursailua ja pientä vääntämistä.
Tässä vaiheessa on äärimmäisen tärkeää muistaa, että kun sinun vuorosi tarjota tulee, myös ostat kaikille ne drinksut. Jos skippaat vuorosi, saa koko perheesi ja sukusi pihin, ilkeän ja epärehellisen maineen aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka. Lapsesi ovat tuomittuja elämään ikuisen epäilyksen varjon alla ja sinua ei enää kutsuta pubiin.
Irlantilainen tarjoutuu yleensä aina ostamaan ulkomaalaiselle vieraalle ensimmäisen kierroksen, mutta ulkomaalaisen tulee muistaa, että vastapalveluksen aika tulee seuraavalla kierroksella. Kysy aina irlantilaiselta, ottaako hän toisen. Jos irlantilainen vastustelee ja kursailee, jyräät tylysti ja ostat saman drinkin, joka hänellä edellisellä kierroksella oli ja vähättelet samalla sekä elekielelläsi että puheillasi koko toimitusta. Pääset tällä tekniikalla samantien Irlannin kunniakansalaiseksi ja sukusi saa hyvän tyypin maineen aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti.
Onkin hyvä opetella ulkoa jo ensimmäisellä kierroksella kaikkien drinkit, jotta pääsee pätemään anteliaisuudellaan ja kohteliaisuudellaan seuraavalla kierroksella.
Ainoana poikkeuksena tästä on tilanne, jossa mies tarjoaa naisseuralaiselle juoman. Silloin naisen ei yleensä oleteta ostavan vielä toista kierrosta (tarjoutua silti pitää!), vaan mies joko tarjoaa koko illan tai sitten nainen voi puoliväkisin tarjota suurinpiirtein joka kolmannen kierroksen. Drinkkikierroksia on normi-iltana noin 5-6, paitsi jos tunnette omistajan, jolloin ilta jatkuu vielä sulkemisajan jälkeenkin pimennysverhojen takana yhteislauluja laulaen.
Ikävähän tuota tulee.
:):)
VastaaPoistaIhan varmasti tulee ikava, kuulostaa ihan turkkilaisilta jutuilta nama mummon kaiman serkut ja auttamisen innokkuus, se kylla helpottaa elamaa julmetusti, olen aikoinaan muutaman kerran joutunut pinteeseen Suomessa koirineni ja pakaasieni kanssa kun auttajia ei ole ollutkaan.
VastaaPoistaMinulla on valitettavasti myös pari kauhutarinaa suomalaisista käytöstavoista. Laitan niistä tänne vaikka ensi viikolla juttua. Toisaalta sitten olen Suomessa törmännyt aivan ihaniin ja auttavaisiinkin ihmisiin, mutta Suomessa sellainen toisten automaattinen auttaminen (tarvittiin apua tai ei!)ei kuulu asiaan.
VastaaPoistaIrlantilaiset tosiaankin osaavat tuon auttamisen taidon-tahan tormaa melkeinpa paivittain eri tilanteissa. Ja tosi on, etta 'herrasmiesmaisyys' sukupuoleen katsomatta ei ole kuollut tassa maassa. Myos lapset huomioidaan ihan eri tavalla, eika lapsia heti ajatella kiusankappaleina niinkuin rakkaassa Suomessa valitettavan usein huomaa. Irlannissa 'kaikki tuntee toisensa'-asenne on varmasti se auttava tekija tassa.
VastaaPoistaJa irlantilaista pubia ei voi mitenkaan verrata siihen suomalaiseen kulmakapakkaan.
Ja tietysti jylhat merimaisemat..Nama on niita ihania asioita Irlannissa, joita varmasti itsellani tulisi ikava..ja musiikkia ja jutustelu/tarinankerrontaperinnetta..
TOISAALTA..mikaan ei koskaan tapahdu ajallaan, kun aina pitaa muutama sana vaihtaa jokaisen kanssa, irlantilainen rakennustaito on sanonko mista, hallitus, pankit, lama, abortinvastaisuus ja muu tekopyhyys..ja tama alituinen-lahestulkoon 50 viikkoa vuodessa jatkuva sade..no niin..muisteleppa naita huomenna koneeseen astuessa ;)Helpottaa lahtoa kummasti :D
Lapset tosiaan huomioidaan täällä ihanasti joka paikassa! Tää on kai joku katolilaisten maiden juttu, koska Espanjassa ja Italiassa on ihan sama mentaliteetti. Pohjoismaiseen tehokkuuteen ei kuulu mummojen ja vauvojen paapominen laisinkaan, valitettavasti. Toisaalta sitten se tehokkuus on noin muuten asioiden sujumisen kannalta TODELLA miellyttävää... Pitää vaan valita, kestääkö paremmin hitautta ja epäluotettavuutta vai hieman kylmähköä suhtautumista kanssaihmisiin. Mulla taitaa mennä aika 50-50, molempiin menee hermo, mutta kumpaakin kyllä sietää. :-D
VastaaPoistaTuosta kursailusta tulee elävästi mieleen Father Ted -komediasarjan kodinhoitajatar Mrs Doyle, joka tuputti kaikille teetä erittäin painostavaan tyyliin: "Oh go on go on go on...!". Jossain jaksossa Mrs. Doyle puolestaan joutui oikein nyrkkitappeluun jonkun toisen tädin kanssa, kun kumpikin halusi ehdottomasti maksaa kahvilassa. ;)
VastaaPoistaEn yhtään tiedä, mikä tuossa Father Tedissä jaksaa muuten naurattaa. Se iski nauruhermoon jo silloin 90-luvulla, vaikken ollut edes Irlannissa käynyt.
Father Tedissä lempparihahmoni on aina yhtä hömelö Dougal. Kun ei leikkaa, niin ei leikkaa! :-D Näin blondina samaistun häneen.
VastaaPoistaMrs. Doylen tuputtaminen on tosiaan parodiaa tyypillisestä irlantilaisesta meiningistä ihan minimaalisesti liioiteltuna. Mutta siis vain minimaalisesti. Tuputtaminen ja kursailu kuuluu tilanteeseen kuin tilanteeseen Irlannissa. Ikinä ei saa sanoa suoraan, mitä oikeasti haluaa, vaan se selviää vasta kiertelyn ja kaartelun kanssa. Suomalaiselle vaikeaa. :-D
Nauratti, niin totisen totta! Minulle tuo kursailukin on avautunut vasta viime vuosina ( onko siis ihme, etten saa täällä ystäviä!), eli siis pitää kysyä moneen kertaan, vaikka toinen vastustelee, oli kyseessä autokyyti, teekupponen, kassinkanto tai kakunpalan jakaminen. Yleensä olen todennut että kun kerran sanotaan ei, niin ei. Lapsilleni (ja miehelle) huomautan aina "YES OR NO? I'm only going to ask once!"
VastaaPoistaNuo pubikierrokset koen painajaisena, koska en ikinä muista, mitä kukin haluaa,kyseessä voi olla kymmenen henkilön ryhmä jossa kukin haluaa drinkkinsä eri tavalla, ja sitten pitää taiteilla piripintaan kaadetut isot pintit tiskiltä pöytään...onneksi pubeissa on nykyään väljempää kuin ennen, jolloin tarvitsi ainakin yhden tiskillä seisojan ojentelemaan laseja muitten pään yli. Suomessa kukin ostaa aina oman juomansa, vaikka tilattaisiin yhtä ja samaa kymmenen kertaa.
Tuo sukulaisuuden etsiminen (tai vähintäänkin sukulaisen NAAPURUUDEN etsiminen) on toinen jota en millään jaksaisi, mutta sitäkin pitää kohteliaisuudesta harjoittaa, vaikka kyseessä olisi vain putkimiehen pikaremppa tai B&B:ssä yöpyminen. Huom! Paljasjalkaiset dublinilaiset ovat tästä usein poikkeus, kaupunki on liian iso jotta kukaan jaksaisi olla kiinnostunut sukulaisuudesta!