maanantai 24. kesäkuuta 2013

Lost in translation

Nuorimmaisen mielestä oranssimehu on hyvää, ketunhanskat kukkivat tienpientareella ja valotalo vilkkuu horisontissa. Neljävuotias kääntää sanat kirjaimellisesti ja sanasta sanaan. Välillä tuntuu, että meidän perheellä on ihan oman Finglish -kielemme, jota vääntelemme ja kääntelemme ja keksimme mitä oudoimpia loruja ja inside-vitsejä.
Vanhin poikani aikoinaan harjoitteli suomalaista ärrää aivan innoissaan ja keksi mitä mielenkiintoisimpia ärräharjoituksia itselleen kieli solmussa, esimerkiksi nämä: Ferrarikurren kärryeuro, metroradan rauta ruostuu karmeasti ja traktorin peräkärryssä pärrää hirveä hyrrä.
Edelleen kaupassa ostoskärryä hakiessamme puhumme ferrarikurren kärryeurosta, se jäi pysyvästi sanastoomme hauskana muistona nyt jo yhtäkkiä niin kauhean ison pikkupojan mielikuvituksesta.

Suomeen muutossa pelottaa eniten se, miten lapset sopeutuvat ja pärjäävät. Koulu ja päiväkoti ovat onneksi englanninkielisiä, joten itse opiskelun ja hoitoasioiden kanssa tuskin tulee ongelmia ainakaan kielen vuoksi. Suomi kun on jäänyt auttamatta täällä englannin jalkoihin pikkulapsivuosien jälkeen. Ihan pieninä suomi oli kaikilla kolmella se vahvin kieli ja englanti heikompi, mutta kuvio kääntyi kaikilla väistämättä toisinpäin viimeistään neljä-viisivuotiaina. Edelleenkin puhun lapsille sitkeästi vain ja ainoastaan suomea ja onneksi he ymmärtävät sitä hyvin, vaikka vastaavatkin useimmiten englanniksi. Suomilomilla tilanne on kuitenkin aina muuttunut noin viikon-parin jälkeen ja suomi on selvästi vahvistunut ympäristön vaikutuksesta. Silti 10 v poika ei osaa juurikaan lukea suomea ja kohta 7 tyttö lukee vain ja ainoastaan englanniksi.

Mutta miten sitten "pihoilla" kavereiden kanssa ja löytyykö niitä kavereita edes? Miten uudet tulokkaat otetaan suomalaisessa lähiössä vastaan, kun aksentti on vähän hassu ja sanatkin usein ihan hukassa? Luotan siihen, että pääkaupungin lähiöissä ollaan totuttu kaikenlaisiin maahanmuuttajiin, joita mekin omalla tavallamme tulemme olemaan. Olenkin aina rakastanut kaupunkeja, enkä vähiten siksi, että kaupunkiin mahtuu vähän kaikenlaista porukkaa, hyvässä ja pahassa. Toivon, että tämä paluumuuttajaperhe mahtuu kaupungin sulatusuuniin suht kivuttomasti mukaan!

3 kommenttia:

  1. (Piti ensin kääntää englanniksi teidän "Finglish" ennen kuin tajusin mistä puhuitte!)
    Ei huolta, lapset ovat tuossa iässä kuin sieniä. Katselen töissä muunmaalaisia varhaisteinejä, ja olivat he sitten mistä tahansa kotoisin, kaikki oppivat englannin puhumisen täysin vuodessa tai parissa - kirjoituksen ja lukemisen kanssa on hankalampaa. Joistakin, jotka ovat omineet täkäläisen kulttuurin ja kaverit, ei edes huomaa, että he ovat alunperin muualta, niin aidolta paikallinen aksentti kuulostaa! Tässä asiassa tärkeintä on vanhempien asenne: jos lasten halutaan sopeutuvan tänne, he menevät kerhoihin ja harrastuksiin koulun ulkopuolella, ja saavat täkäläisiä kavereita, tapahtuu sopeutuminen äkkiä. (Esim. kiinalaiset kuitenkin usein pysyttelevät omissa piireissään ja sen huomaa kielestä.) Lapsilla on suunnaton tarve "sulautua" omanikäisiinsä, siinä on motivaatiota tarpeeksi!

    En olisi yhtään huolissani lasten suomen kielestä. Sen sijaan jos englannin ylläpito on täysin koulun varassa, siitä voi tulla heikompi kieli. Toisaalta jos sitä ei olisi, häviäisi toinen kieli varmaan kokonaan. Minusta olet ratkaissut kaksikielisyyden mainiosti!

    Koulusta ja päiväkerhostahan saa kavereita ensi alkuun, ja sinulla on valmis suku- ja tuttavapiiri kuitenkin. Aika eri tilanne kuin useimmilla maahanmuuttajilla!

    Muistahan päivittää blogia Suomen päässä, olisi kiva seurata miten muutto sujuu!

    VastaaPoista
  2. Joo ilman muuta jatkan kirjoittamista! Tulee varmaan kaikenlaista kulttuurieroa esille koko ajan ja niistähän riittää jutunjuurta. :-)

    Suku ja moni kaveri on tosiaan Suomessa, joten lapsilla on kyläpaikkoja, joissa käydä ja tuttuja naamoja.
    Toivon, että koulusta löytyisi myös englanninkielisiä kavereita, eihän sitä koskaan tiedä... Lasten hauska irkkuaksentti varmaan katoaa joka tapauksessa jossain vaiheessa, sile ei voine mitään.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on juotu oranssimehua!

    VastaaPoista