Villejä lupiineja

Matka lentokentältä Pappalaan oli taas kerran nostalginen. Suomen kesä antaa tänään paluumuuttajalle parastaan: kunniakomppaniamaiset vihreät koivut huojuvat tuulessa, joki kimaltaa sokaisevassa auringonpaisteessa ja rentun ruusut nostavat päitään varovaisesti katuojista. Päässä alkoi soimaan samantien J. Karjalainen, kun bongasin lisäksi violetit lupiinit tienvarresta.
Ah ja voih. Täydellistä.

Matka Corkista Dubliniin sen sijaan oli kaikkea muuta kuin ihana. Käytävän toisella istui mies, joka sai matkan tuntumaan tuplasti pidemmältä.
"F*** you Siobhan, I f*****g walked the f*****g dog for f***'s sake." Tätä huutoa kännykkään jatkui puolisen tuntia. Jonka jälkeen ghettoblastattiin heviä kuulokkeista seuraavan tunnin ajan (Metallica, Avenged Sevenfold ja Iron maiden). Iron Maidenia seurasi huutopuhelu kaverille tähän tyyliin: "F*****g Siobhan is a f*****g bitch, I f*****g walked the dog!" Jonka jälkeen huutopuhelu seuraavalle kaverille: "Time for an epic party, man! I just finished my degree in English literature!"
Ah ja voih.

Lentokoneessa tänään sain nauttia kolme tuntia neljävuotiaan logiikasta: "Äiti, jos ninjakrokotiili syö pupun, muuttuuko pupu ninjapupuksi?" "Oikeasti Dublin on tosi pieni. Siellä on vaan se yksi hotelli. Siitä pitäisi rakentaa isompi. Ninjapupu ajaa nosturia, rrrrrrääännnnnnn. Mutta vihreitä nostureita ei ole olemassakaan."
"Kaikki isot ja hitaat bussit on tyttöbusseja ja pienet, siniset ja nopeat on poikabusseja. Ninjapupu on poika. Rrrrrrrrrrrääännnnnnnn. On kivaa olla poika." Kovalla äänellä, iloisesti ja korkealta tietenkin, jotta kanssamatkustajatkin pääsivät osallisiksi pikkupojan filosofiasta.Onneksi takaa kuului lähinnä hihitystä ja naurunpurskahduksia, ei paheksuvaa tuhahtelua innokkaan pikkupojan jutustelulle.

Nyt menen pihalle grillaamaan, paahtumaan ja kuuntelemaan lisää päässäni soivaa J. Karjalaista.