perjantai 10. toukokuuta 2013

Tahtoa rakastaa

Oletteko muuten huomanneet, että maahanmuutto ja rakastuminen noudattavat tasan tarkkaan samaa kaavaa?

Löydetään uusi ihminen/maa. Tutustutaan. Ihastutaan. Uusi ihminen/maa on niin paljon ihanampi kuin mikään ennen tätä hetkeä. Kaikki on niin paljon paremmin nyt. Ärsyttävätkin piirteet ovat niin jännittäviä ja erilaisia. Muutetaan yhteen.

Muutaman vuoden päästä alkaa ärsyttämään ihan todella. Arki astuu kuvioon ja kaikki vituttaa.Vertaillaan exään: tämä uusi ei tee sitä tai tätä. Ei toimi, ottaa päähän. Haukutaan kavereille ja pohditaan eroa.

Joku jää, joku lähtee uuden onnen perään. Ne, jotka jäävät, sopeutuvat hankaluuksiin ja erilaisuuteen ja löytävät rakkauden uudestaan. Ne, jotka lähtevät, löytävät toivon mukaan onnensa toisaalta.

10 kommenttia:

  1. Joo, mie olen tästä joskus kirjoittanutkin! Välillä sitä tekee mieli todellakin erota, pakata kimpsut ja palata exän luo. Onneksi siellä pidempään vietetty aika aina muistuttaa miksi sitä alunperin erosi.. :)

    VastaaPoista
  2. Itse aion elää "avoimessa suhteessa", eli jätän Irlannin ikäänkuin pikku sivusuhteeksi, koska tykkään kuitenkin. :-) Suomi on ymmärtäväinen ex.

    Unohdin mainita, että on olemassa kolmaskin ryhmä: ne, jotka jäävät epätyydyttävään liittoon ja katuvat jatkuvasti. Lähteminen ei vaan erinäisistä syistä onnistu ja syyt ovat samat kuin ihmissuhteessakin: raha, lapset, ihmissuhteet, pelko, tahto yrittää vielä, tms.

    VastaaPoista
  3. Menneisyyteen ei ole hyva palata, pitaa katsoa ja uskoa tulevaisuuteen ja uusiin suuntiin. Tama on ollut oma mottoni aina, vaikka toisinaan hammasta purren! :D

    VastaaPoista
  4. Hyvä metafoora (vai mikälie), minä taidan haikailla Suomi-exää liikaakin joskus, vaikka täälläkin on toisinaan ihan kivaa. Luulen että minäkin päädyn avoimeen liittoon: välillä toisen, sitten taas toisen kaa. Suomi on ihana kesällä, Irlanti keväällä. Jos olisi varaa, ottaisin vielä salarakastajaksi Italian syksyksi ja vaikka Lanzaroten talveksi. Ei kävis aika pitkäksi.

    Tosiaan, aluksi kaiki oli upeaa, varsinkin kun asuin aluksi Englannissa ja sekin alkoi tympiä aika äkkiä, ruoho näytti tooosi vihreältä Irlannissa, nummia ja vuoria ja metsiä ja lampaita ja pubit täynnä parrakkaita kansansoittajia, hälläväliämeiniki...kaikki se hohto häviää ja jäljelle jää arki. Onneksi olen löytänyt elämääni oikean rakkaan, josta en luovu, ja nimenomaan arki tässä onkin parasta. Se painaa vaa'assa älyttömän paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asuin Englannissa 4 vuotta ensin myos-Lontoossa. Myos arki siella kulki aikalailla kodin ja tyon valia, varsinaiset turistikohteet jaivat kylla vahan taka-alalle..tai no..Big Ben ja Thames olivat kotimatkani kavelyreitin varrella, mutta silti. :D
      Sen kaiken tohinan ja kiireen jalkeen, Irlannin maaseudulla tuntui etta pystyy taas kunnolla hengittamaan, ja kaikki tosiaankin oli niin paljon vihreampaa!(silloin oli viela kunnon lampimia kesiakin..huoh..)
      Nyt vuosien jalkeen on toki huomannut ja oppinut kaikki taman maan huonotkin puolet, joiden kanssa on vaan ollut opittava elamaan-samalla tavoin kuin suhteessakin-myota ja vastamaessa, hyvina ja huonoina paivina, toisen hyvia ja huonoja puolia rakastaen. Jos siihen ei pysty tai sita halua tehda, niin silloin taytyy laittaa suhde poikki ja etsia uusi parempi rakas.
      Itselleni on Irlannin kanssa kaynyt niin, etta tasta maasta on oikeasti tullut uusi koti. En kaipaa Suomesta enaa mitaan, ainoastaan perhettani. Siella kaydessa on kuin kavisi lomalla missa tahansa, kaikki tuntuu vieraalta, jopa kieli, kun sita kuulee joka puolella. Hyvin outo tunne. Itsellani ei ole suomi-kontakteja taalla ymparilla, joten puhun suomea ainoastaan vanhempieni ja muiden suomalaisten perheenjasenten/sukulaisten kanssa. Lapsemme ovat taysin irlantilaisia ja arkeni pyorii taysin irlantilaisessa/englantilaisessa(taalla on paljon englantilaisia ja hollantilaisia, ranskalaisia)seurassa. Siksi minusta valilla tuntuukin, etta ehka suhtaudun tahan maahan eri tavalla kuin moni muu taalla asuva suomalainen, ja puolustan tata maata, lasteni kotia, kuin irlantilainen konsanaan! Sekin on hammentava tunne..
      En sano, etteiko viela Suomessakin voisi asua, mutta talla hetkella se ei tunnu todennakoiselta vaihtoehdolta, vaikka varmasti toita sielta saisikin ja elamanlaatu silta osin paranisi, mutta tama maa on koti. Taalla on mieheni koti ja lasteni koti..ja rakas maatilamme. Mihinkas sita kotoaan kukaan lahtisi..:)

      Itseani kiinnostaisi myos Kanada-on aina kiinnostanut, mutta sekaan ei talla hetkella tunnu todennakoiselta! Voi kun voittaisi lotossa, niin voisi ostella asuntoja-kesa-asunto tietty Suomesta ja asunto Lontoosta ja sitten joku loma-asunto Italiasta tai Espanjasta. Kylla kiitos! :D

      Poista
    2. Tuo on minunkin unelmani:lottovoitto ja asuntoja ympäri mualimaa! :-) Iso kesähuvila Suomessa ja kaupunkikämppä stadin keskustan tuntumassa, talo täällä Kinsalessa, ehkä purjevenekin... Ja sitten vois ottaa vielä jonkun lomaosakkeen Espanjasta...

      Poista
    3. Jos voittaisin lotossa, niin pistettaisiin maatila vuokralle ja muutettaisiin jonnekkin muualle-taalta koirien/kissojen/kanien kanssa lentely eri maiden ja asuntojen kanssa ei olisi helppoa! :D Sitten valilla kaytaisiin taalla tarkistamassa 'tiluksia'. ;) Unelmia unelmia...Milla te muuten lennatatte koiranne Suomeen?? Tietaakseni lentoyhtiot kuljettavat elaimia vain isommilla koneilla kaukolennoilla-ja pienia koiria/kissoja satunnaisesti matkustamossa..

      Poista
  5. Meidän äiti lupasi hoitaa koiran kuljetuksen, koska koiruus menee ainakin aluksi äidille asumaan. Hänellä on aikaa ulkoiluttaa ja käydä mökillä koiran kanssa, jos itse olen kokopäivätöissä. Tarkoituksena olisi muuttaa aluksi ainakin kerrostaloon sen kätevyyden vuoksi, joten koiralla on parempi olla äidin kanssa. Nähdään me kuitenkin hauvaa lähes päivittäin, kun äiti haluaa ehdottomasti tulla viettämään lasten kanssa iltapäivisin aikaa koulun jälkeen. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnosta vaan kyselen, etta onnistuuko koiran/kissan kuljetus lentoteitse Irlannista Suomeen vai onko kuljetettava lautalla..Englannista yhteydet on jo sitten paremmat mutta lennattaako esim.Finnair elaimia???

      Poista
    2. Finnair lennätti ainakin ennen... Norwegian saattaisi kuljettaa eläimiä, pitää ottaa selvää!

      Poista