tiistai 19. helmikuuta 2013

Kahden laman lapsi

Olen nyt tosissani alkanut miettimään paluumuuttoa Suomeen. En haluaisi antaa periksi, mutta olosuhteet alkavat olemaan Irlannissa tukalat: kaikkea leikataan ja tavallinen kansa maksaa pankkien ja poliitikkojen  töppäilyt. Tosin nyt kansalta alkaa rahat loppumaan, eikä maksumiehiä enää kohta löydy. Inhottavaa nähdä rakas toinen kotimaani tässä jamassa. Niin moni on jo luovuttanut ja lähtenyt pois: Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Amerikkoihin, Kanadaan, Kaukoitään, jne. Lasten koulustakin vähän väliä "katoaa" joku, aika lyhyellä varoitusajalla.

Pahinta on se, että täällä on toistettu Suomen 90 -luvun laman virheitä tasaiseen tahtiin. Oli asuntojen hintakuplaa, oli velkaa velan perään, jne. Valmistuin ylioppilaaksi vuonna 1993, juuri sopivasti laman keskelle, jolloin esimerkiksi kesätöitä oli aika mahdotonta löytää. Nyt historia toistaa itseään, koska valmistuin täällä yliopistosta (sosiaaliala) tämän laman keskelle, juuri sopivasti paikallisen KELA/Sos. toimen eli HSE:n rekrytointikiellon alkuun. Ja sille ei loppua näy. Sos. ja terveydenhoitoala on nimittäin se kätevin säästökohde myös Irlannissa, eikä uusia työpaikkoja ole näköpiirissä lainkaan. Supistuksia, säästöjä ja taas supistuksia vain. 

Onnekseni koitui lasten saanti, koska halusin jokatapauksessa hoitaa pienet lapset itse kotona, joten työnhaku ei sillätavalla painanut niskassa. Mielessä se kyllä silti pyöri, sitä en voi kiistää. Ajattelin kuitenkin toiveikkaasti laman helpottavan kyllä. Sitäpaitsi miehellä riitti töitä ihan hyvin, joten hätää ei ollut missään vaiheessa. Minusta ei kuitenkaan ole pitkäaikaiseksi kotirouvaksi, joten nyt alkaa tuli polttelemaan persuuksissa: Antakaa jumankauta mulle töitä! On oikeasti kamalan turhauttava tunne, kun työhaluja olisi vaikka muille jakaa, mutta työtä ei vaan ole. Olen jo hakenutkin ihan vaikka mitä randomhommia,esim. kirjakauppaan ja Lidlin kassalle, vastauksena oli kiitos ei. Hakijoita oli ollut yli kaksisataa, joten en ottanut sitä henkilökohtaisena loukkauksena millään tasolla.

Tässä parin viikon sisällä aion tehdä ratkaisun suuntaan tai toiseen. Helppoa se ei tule olemaan.Jos täältä lähden, jää osa itseäni näille vihreille kukkuloille.


3 kommenttia:

  1. Vaikeita valintoja, siina tulee punnittua yhta ja toista mutta kylla se ratkaisu sielta putkahtaa, onni on etta voi palata jos niikseen tulee. Tsemppia pohdintoihin!

    VastaaPoista
  2. Voi, ei mitä päätöksiä... En kyllä osaa sanoa mitään. Töitä täältä on kyllä niin pirun vaikea löytää. Tuli mieleen, että jos tekisit hyväntekeväisyysjuttuja ensin. Sitä kautta saattaisi löytyä jotain kontakteja ja jopa työtä.
    Mulla ei ole mitään hinkua muuttaa Suomeen. Se ratkaisu meidän olisi pitänyt tehdä jo 20 v sitten. Joskus ollaan kyllä pohdittu,että miksi ei silloin repäisty. No, nyt ollaan täällä ja kuka tietää tulevaisuudesta. Miehen työkuviot ovat mitä ovat, mutta onneksi on leivänsyrjässä pysytty kiinni. On tää kyllä välillä tosi masentavaa.

    VastaaPoista