torstai 25. heinäkuuta 2013

Pinna sanoo poks

Kirosana. Toinen. Kolmas.
Kyllähän minä tiesin, että paluumuutto on järjettömän suuri projekti sekä psyykkisesti, fyysisesti että byrokraattisesti. Tai siis arvailin, en tiennyt.

Nyt tuntuu siltä, että ihan kuin Irlanti ei haluaisi päästää meitä menemään tai jotain, niin paljon esteitä on ilmestynyt tielle viimeisen kahdenkymmenenneljän tunnin aikana! Tai sitten tämä on irlantilaiseen tapaan pahasti myöhästynyt kulttuurishokki.

Esimerkiksi auton katsastus ennen sen myyntiä. Ei jumalauta. Sitä luulisi, että senkun vaan varaisi ajan ja veisi auton katsastukseen.
Ei. Tämä on Irlanti.
Olen nyt soittanut joka aamu viimeisen kolmen viikon ajan katsastuskeskuksen ajanvaraukseen saadakseni katsastusajan. Jokaisen puhelun alkuun pitää ennen tervehdystä hokea sama litania: auton rekkari, oma nimi, oma osoite, oma puhelinnumero. Olen nyt hokenut tuota helevetin litaniaa tasan 25 kertaa ja näen siitä jo kummallisia uniakin. Mutta katsastusaikoja ei kuulemma ole. Ainuttakaan. Tai siis lokakuun lopulla olisi, mutta kun auto pitäisi katsastaa tässä kuussa. Minulle luvattiin ja vannottiin jälleen kerran, että aivan ja ihan varmasti tänä aamuna minulle soitetaan ja annetaan peruutusaika, koska siellä tiedetään, että olen muuttamassa ulkomaille. Olen kuulemma peruutuslistan ykkössijalla odottamassa ensimmäistä vapautuvaa aikaa, mutta mitään ei ole tarjolla. Kysyin sitten, mitä ihmettä sanon minut mahdollisesti pysäyttävälle poliisille? "Sure that's grand, they know we are really busy here. They won't care anyway. If you have the kids in the car sure they won't stop you anyway."
Ah, Irlanti.

Aion tänä iltana parkkeerata poikittain katsastuskeskuksen uloskäynnin kohdalle ja kieltäytyä poistumasta ennen kuin autoni on katsastettu.

Entäs sitten verkkopankki. "Verkkopankki", muahh.
Maksoin takuuvuokrani tuossa pari viikkoa sitten kiltisti ja etuajassa verkkopankissa. Vuokranantaja sanoi, että joku voi tulla valtakirjan ja vuokravakuuskuitin kanssa allekirjoittamaan vuokrasopimuksen puolestani ihan milloin vaan. No, reippaana tyttönä menin sitten nettipankkiin printtamaan kuittia itselleni. Katselin maksutapahtumia ja yritin klikata niitä auki. Eivät aukea, tiliotteessa näkyy vain tililtä lähtenyt summa, muttei mitään muuta lisätietoa, ei vastaanottajaa, ei määränpäämaata, ei yhtään mitään.Vähän aikaa siinä räpelsin ja ihmettelin, missä "print" -painike tai vastaava oikein on.
Sitä ei ole.
Marssin siis pankkiin ja kerroin, että minun pitäisi printata tiliotteellani näkyvä maksutapahtuma paperille. Pankkivirkailija katsoi minua ihmeissään ja sanoi, ettei sellaista pysty tekemään. Sanoin, että minun on vähän pakko nyt saada jotain johonkin paperille, että voin todistaa maksun tapahtuneen. Virkailija avasi oven pankin asiakkailta kiellettyyn toimistotilaan, siivosi hätäisesti asiakkaiden pankkitietoja sisältävät liput ja laput laatikkoon ja istutti minut sinne muiden asiakkaiden pällisteltäväksi. Soitimme sitten yhdessä nettipankin asiakaspalveluun ja varmistimme esimieheltä, että tietoja maksutapahtumasta ei tosiaan voi enää jälkikäteen mitenkään päästä katsomaan.  Se on vaan hävinnyt hämärään bittiavaruuteen.
Eli siis jos olisin rahaa pesevä ja verottajaa armottomasti linssiin viilaava valkokaulusrikollinen, jonka tilitapahtumat olisivat kuin Robert Mugabella, pääsisin kuin koira veräjästä, vai?
Hei...Odotas nyt.
Nimenomaan.
Kreikan ja Espanjan nettipankeilla lienee sama webbisuunnittelija.





13 kommenttia:

  1. Ei Ruattissakaan saa väittömästi katsastaa, mut ajan voi tilata netissä.

    VastaaPoista
  2. No ehkapa sen auton voisi jattaa toistaiseksi jonkun tutun haltuun-ehka samaan paikkaan kuin koirankin, ja varata katsastusajan lokakuulle. Voi kai sen joku muukin katsastuttaa, tai sitten jompikumpi teista matkustaa edestakaisin sen tekemaan..? Ja auto sitten myyntiin.
    Pienia juttuja kuitenkin..Mutta varmaan tohinaa on jo tarpeeksi muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko se on. Harmittaa vaan niin ...:sti, kun joka aamu luvataan yhtä ja sitten tapahtuukin jotain ihan muuta! Ei voi yhtään luottaa, että sana pidetään. Yksi asiakaspalvelija sanoo ihan päinvastaista kuin vieressä istuva. Ja kymmenen päivän sisään kuuluu saada katsastusaika, jos on kiireellinen tapaus. Mutta eipä saa. :-/

      Poista
    2. Pitää saada joku ottamaan puheiluita vastaan, vastaamaan nettimainossivun viesteihin, esittelemään autoa, jne. Ellei nyt joku osta sitä sitten kuitenkin. peukut pystyyn!

      Poista
    3. Etteko voi vaan katsastuttaa auton ja jattaa sen loma-autoksi itsellenne jonkun huostaan? Kuitenkin autoa tarvitsette kun tulette tanne kaymaan. Eika autoista niin paljon kuitenkaan saa..Tiedan-lisakustannus, kun pitaa maksaa siita vakuutukset ja verot mutta kuitenkin..
      Tuo katsastusajan varaus olisi pitanyt olla ekana siina to-do-listalla..Eivat ole taalla kovin tehokkaita, you know..

      Poista
    4. Eivät todellakaan... varasin heti, kun NCT oli umpeutumassa, mutta... Meillä on kaksi autoa, joten myymme vain tuota toista nyt, toinen jää loma-autoksi. Ja mieshän jää vielä tänne ainakin pariksi kuukaudeksi, kun taloa pitää vähän rempata ennen sen vuokraamista, joten hän tarvitsee autoa jonkun aikaa. Aina joku paikka repsottaa!

      Poista
    5. No sittenhan ei ole ongelmaa. Varaat katsastusajan ja mies katsastuttaa auton ja pistaa myyntiin ja tulee sitten itse perasta kun talokin on rempattu :)

      Poista
  3. Hei vaan! Paadyin blogiisi talla viikolla ja jain seuraamaan. Nykyisten seka vanhojen postausten ulkosuomalaiselamaa ja toivon mukaan uusien paluumuuttajan kokemuksia. Olen Argentiinassa paikallisen miehen kanssa asustava lukija, joka rakastaa erilaisia elamantarinoita ja tietenkin arkikokemuksia maailman eri kolkista! :)

    VastaaPoista
  4. Ja toivottavasti kirjoittelet myos sopeutumisesta Suomen elamaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi KYLLÄ! :-D Siellä iskee sitten ihan toisenlainen kulttuurishokki.

      Poista
    2. Varmasti..kaupunki ja kerrostaloelama voi olla aikamoinen muutos..

      Poista