Lapsen suusta

Nuorimmaiseni teki tarhassa minulle kortin, jossa hän kertoo elämästään omin sanoin näin:

Nimi: Minä
Ikä: Ehkä kolme
Lempilelu: Äidin puhelin
Lempieläin: Tyrannosaurus Rex
Isona haluan olla: Äiti
Lempiruoka: Mäkin kananuggetit ja ranskalaiset ja kalapuikot. Me ei ikinä käydä tarpeeksi usein Mäkissä.
Lempiväri: Mäkin sininen ilmapallo
Ja sokerina pohjalla:
Lempipaikka: Kaikki pubit

Köh. Meni just kahvi väärään kurkkuun.

Kirjavinkki

Tänään kun ovat ajan kuluminen ja ikä ikäänkuin teemoina... Tässäpä aivan loistava lukuelämys. Toistaiseksi paras tänä vuonna lukemani kirja. Kaunista kieltä ja raastavaa ajankuvaa 40-luvun Lontoosta. Ei herkimmille.

Pilvistä

Tummanharmaiden puidenlatvojen tasalla roikkuu tummanharmaita pilviä, joita tummanharmaa tuuli ulvoen juoksuttaa halki värittömän taivaan.Niin roikkuu mielessänikin. Heräsin tänä aamuna kuin irlantilaisella matalapaineella ammuttu karhu. Ärisenkin niin oudosti, että koira ja lapset mulkoilevat minua epäluuloisella sivusilmällä. Tosin ryystän tässä vasta ensimmäistä aamukahviani, kyllä se ääni tästä vielä avautuu.

Keski-ikä ei tule yksin, se tulee kuin samalle risteilylle lähtevä lähiöremmi Kontulasta. Ensin tulee epäusko ja naureskelu, sitten pieni paniikki ja sitten vaaditaankin jo rahoja takaisin.

Täytän huomenna 39 ja voi tätä draamakuningattaruuden määrää. Paniikkivuosi on alkamassa, tiesivät jo nelikymppiset kaverini kertoa. Sisäinen sormi osoittaa innokkaana: katso, tuotakaan et ole vielä saavuttanut elämässäsi. Etkä tuota. Etkä tuota. Sormi kaivelee kaikki ne hiljaiset ja ujot unelmat ulos mielen peräkammareista, joihin ne olivat vetäytyneet katsomaan Kauniita ja Rohkeita.

Gmailin inbox kertoo, ettei minulla ole tänäkään aamuna uusia meilejä. Tsekkaan varmuuden vuoksi spamminkin, jos joku tuleva työnantaja olisi vahingossa joutunut sinne. Siellä tarjotaan viagraa, venäläisiä morsiamia ja turhautuneita kotirouvia. Oletan, että niistä yksikään ei ole tuleva työnantajani. Puhelimessa ei ole uusia viestejä tai puheluita. Pöh. Posti kolahtaa luukusta, tulee Dunnes Storesin alekuponkeja. Höh. Tai no, Nivean ryppyvoide olisi tarjouksessa.

Aika kuluu yhtäkkiä vauhdilla, eivätkä peräkammarin unelmat tyydy enää pelkkään neittideittailuun. Ne haluavat tositoimiin. Jotkut niistä ovat vanhoja tuttujani, jotkut uudempia, kaikki kuitenkin äidilleen rakkaita vanhojapoikia ja -piikoja. Yksi niistä pääsikin jo hummaamaan tämän blogin muodossa, toinen opintojeni. Kolmas odottaa ja huhuilee tuvan ovelta, joko sitä työtä olisi? Ei vielä, Reino-kulta, odotellaan. Etkä tilaa sitä viagraa.

Toisenlainen jokimaisema

Se on kuulkaa terassikausi nyt auki! Lee-joki tässä sitten vähän vuolaampana kuin aikaisemmissa kuvissa.

Hillwalking

Kävimme tänään vaeltamassa vanhimman poikani ja muutaman kaverin kanssa luonnonpuistossa nimeltä Gougane Barra.
Järven keskellä olevaan kirkkoon mahtuu vain noin 30 ihmistä kerrallaan. Pihamaalla sijaitsee myös ikivanha pyhä kaivo, joka on todennäköisesti peräisin jo kelttien aikakaudelta. Moni vanha pyhiinvaelluspaikka onkin pakanaista alkuperää, varhaiset kristityt vain nimesivät ne uudelleen.

Kamat valmiina,kohta lähdetään kiipeämään.Vaelluskengät ovat muuten Liiterin parasta A-ryhmää (15 euroa), eikä ole ollut valittamista. Joskus näköjään halvallakin saa hyvää.

Irlannissa lampaisiin kirjaimellisesti törmäilee vähän joka puolella. Vuorilla niitä pyörii myös autoteillä iloisen piittaamattomina mahdollisesti aiheuttamistaan vaaratilanteista. Näimme myös muutaman ihan pikimustan ja suloisen vastasyntyneen karitsan, jotka valitettavasti olivat paparazzikammoisia ja karkasivat jonnekin.

Evästä pitää olla.

Corkin läpi virtaava mahtava Lee -joki on näin vaatimaton ylhäällä vuoristossa. Kohta, kunhan särkevät jalkani toipuvat jonkinlaiseen kävelykuntoon, lähden Corkin kaupunkiin Corkin suomalaisten kuukausittaiseen tapaamiseen, samaisen joen rannalle terassille istuksimaan. Gougane Barra sijaitsee An Gaeltacht, eli siis iirinkielisellä alueella, jossa paikannimetkin ovat vain ja ainoastaan iiriksi. An Laoi on siis Lee. Taitaapi muuten meillä olla tänä iltaa siiderikauden avajaiset An Laoin rantaterassailla. Slainte, siis!

Rouva Google

Pienten lasten äidit, asuuko teidänkin päässänne pieni google?
Kävelylenkki lasten kanssa on nimittäin rankkaa puuhaa. Ei se liikunta, vaan se oheistoiminta. "Äiti, voiko kukista tehdä keijuille vaatteita?" "Äiti, miksi amerikkalaiset tappoivat Bin Ladenin?" "Äiti, miten hävittäjät pystyvät laskeutumaan lentotukialukselle?" Äiti, miten sähkö menee metron moottoriin?" "Äiti, syntyykö karitsoja vain keväisin?" "Äiti, missä sinisiä nostureita ja traktoreita tehdään?" "Äiti, mistä raha tulee?" "Äiti, minusta olisi hyvä, jos ei keksittäisi enää ikinä uusia aseita, eikö niin?" 45 minuuttia kysymystulvaa, kun kolme paria kirkkaita silmiä katsoo minua odottavasti. Kävelylenkit ovat meillä sellaisia hetkiä, jolloin kaikki mahdollinen on vapaata riistaa pohdittavaksi, myös synkät aiheet.

Miten selittää koko maailma pienelle mielelle sopivalla tavalla? Uutisotsikot kaupoissa huutavat maailman pahuutta ja epäreiluutta. On terroristeja (Äiti, miksi joku haluaa tappaa toisia ihmisiä?), on murhaajia, raiskaajia, pedofiilejä, köyhyyttä, nälkää, lamaa (Äiti, miksi tuo kauppa meni konkurssiin? Mikä on konkurssi? Miten sinne mennään? Mennänkö sinne niinkuin mennään naimisiin?).

Pieninä palasina yritän tätä maailmaa selittää, vaikken itsekään tiedä vastauksia niihin pahimpiin kysymyksiin. Enkä aina jaksa olla teologi-filosofi-kasvatustieteilijä-sosiologi. En jaksaisi miettiä.
Onneksi lasten maailma on silti vielä täynnä perhosia, keijuja ja sinisiä traktoreita. On niin paljon kaunista ja hyvää ja lapsilla on kyky nähdä ne kaikki. Lapsille maailma on tässä ja nyt ja se on ihmeellinen ja uusi. Kaikki on tehty kyseenalaistettavaksi ja ihmeteltäväksi, äidiltä voi kysyä ja äiti vastaa luotettavasti kuin hakukone. Siksi lapset ovatkin niin ihana valonsäde aikuisten kyynisessä maailmassa, koska he tarjoavat aivan uskomattomia näkökulmia aikuisen mielestä itsestäänselviin aiheisiin. Jos sinulla on mielipide jostain ennen äidiksi tuloa, varustaudu hyvissä ajoin perustelemaan se ja pohtimaan koko homma alusta lähtien uusiksi. Lapset eivät luovuta, ennenkuin saavat tyydyttävän vastauksen ja todennäköisesti kysyvät silti lisää.

Lapset ovat lahja maailmalle. Anteeksi klisee, mutta se on kaunis klisee ja ihan syystä. Kyseenalaistajia ja ajattelijoita tämä maailma nimenomaan tarvitsee.
Pidetään lahjasta huolta.

Nyt justiinsa en kyllä pysty muuhun kuin syömään suklaata läppärin ääressä ja lepäämään vähäsen. Olen henkisesti hengästynyt hakukone.

Ähky

Tällaisia ovat irkkupääsiäismunat. Pahvipaketeissa, kamalan kokoisia, eikä mitään ylläreitä sisällä, plääh! Munan mukana tulee aina lisäksi pari, kolme suklaapatukkaa, joten aikamoinen määrä mässyä pitäisi tässä vielä saada syötyä. Munia tuli taas kerran joka kummilta ja kaimalta, joten urakka on armoton. Vyötärönauha pyytää jo eutanasiaa.

En pidä Cadburyn "suklaasta" lainkaan, mielestäni se on karmeaa, ikenissä natisevaa, muovinmakuista esanssimömmöä, joka ei ole suklaata nähnytkään. Puistattavaa. Hrr. Jos tunnustan tämän (kauniimmin sanankääntein tietenkin) irlantilaisille kavereilleni, he katsovat minua silmät yllätyksestä suurina ja aidosti täysin pöllämystyneinä. Heidän mielestään nimittäin Cadburyn suklaa on aivan ihanaa ja tottakai maailman parasta, koska se maistuu lapsuudelle. Niinhän se menee. Välillä maku tuleekin jostain ihan muualta kuin kielenpään aistimuksista.

Tiedän tunteen hyvin. Kunpa voisikin vielä joskus pyöräillä kiskalle ostamaan vadelmaveneitä ja sieninameja viidelläkymmenellä mummonpennillä.Minun muistoni maistuvat irtokarkeille ja irtokarkit muistoille.
Avaan nyt lasten kanssa vadelmaveneen puutteessa Colin The Perhosentoukan, koska se on kuitenkin Marks & Spencerin laatusuklaata ja sehän sitäpaitsi selvästi hymyilee minulle jotenkin sillain viekoittelevasti. Rankkaa työtä tämä mässääminen, mutta jonkun on uljaasti uhrauduttava.