torstai 31. tammikuuta 2013

(Ulko)suomalaisuudesta, osa II

Seuraan aktiivisesti erästä suomalaista keskustelupalstaa, jolla pyörii paljon ulkosuomalaisia. Välillä siellä on ihmetelty, miksi ulkosuomalaiset kirjoittavat ilkeästi Suomesta ja suomalaisuudesta. Nuo keskustelut ovat olleet itselleni hämmentäviä, sillä ihan näin pelkästään oman kokemukseni mukaan ulkosuomalaiset ovat erittäin Suomi -myönteisiä: pidetään yllä suomalaisia perinteitä, käydään Suomessa uskollisen säännöllisesti, tavataan muita suomalaisia ulkomailla ja puhutaan lapsille suomea vaihtelevalla menestyksellä. Moni kerää mariskooleja, Iittalan astiastoja ja muumimukejakin. Itse fanitan hattivatteja, noita kelmeitä ja kapinallisia jortikoita. Niissä on tiettyä ulkopuolisuudentunnetta, johon samaistun.

Meillä on täällä suomalaisten klubi, joka tapaa joka kuukauden ensimmäinen perjantai jossain mukavassa ravintolassa. Siellä tunnen olevani täysin oma itseni, koska saan puhua äidinkieltäni. Sitä ei voita mikään. Sitä fiilistä, kun pystyy ilmaisemaan jokaisen pienenkin vivahteen haluamastaan asiasta; kun puhe tulee sydämestä, ei pääkopasta.

Vaikka englanninkielentaitoni on pakosta kehittynyt kaikkien näiden vuosien ja jatkuvan opiskelun ansiosta tasolle, jolla pystyn ilmaisemaan itseäni omasta mielestäni erinomaisesti, katoaa koko sanavarastoni takavasemmalle pikkuvauvan nähdessäni. En vain osaa puhua vauvoille englantia. Vedän sitten suosiolla nuottaa ja annan kissalle kiiskiä naapureidenkin pikkulasten kanssa. Ilmainen kielikylpy. Kun omani olivat pieniä, minua katsottiin joskus pitkään, kun osoittelin lapsilleni esimerkiksi pihapuuta ja hoin sanaa "puu". Naapurit kai luulivat minun esittelevän koirankakkoja taaperoilleni.

Oman kokemukseni mukaan ulkosuomalaisuus siis usein vahvistaa suomalaista identiteettiä. Asiat, jotka olisivat minulle Suomessa itsestäänselviä ja joskus jopa täysin turhia, esiintyvätkin yhtäkkiä nostalgiansävyisissä parrasvaloissa. Kliseet ovatkin kulttuuriperintöä. Esimerkiksi kirosanat: Suomessa tuskin ihailisin "perkele"-sanan kielellistä vivahteikkuutta ja sen uskomatonta ilmaisuvoimaa. Kuinka sitä voikin painottaa niin monin erin tavoin! Kuinka sillä pystyykin kuvaamaan syviä tunnetiloja! Voin esimerkiksi venyttää ärrää kielen päällä pahaententeisen hiljaa, kun hitaasti syttyvä, turhautunut kiukku valtaa mielen ja mulkoilen autoni sivupeilistä puskurissani roikkuvaa bemaria. Täydellistä.

Moni suomiporukastamme on jo koti-ikävissään siirtynyt takaisin sinne, missä ruoho ei ole vihreämpää, mutta sen tuoksu on lapsuuden kesäillan tuoksu. Vaikka keväisessä kaupungissa sen keskellä sulaisivat talviyössä salaa tuotetut koiranskeidat, se on silti oma ja tuttu nurtsi. Se, josta on poimittu voikukat seppeleentekeleisiin eskarilaisina ja jonka läpi kulkee koulutyttöjen salainen oikopolku. Se, jonka minä näytän lapsilleni joka kesä ja jonka poluilla he pyöräilevät minun seuratessani liikutuksesta sumein rillein perässä.

Suomalaisuus ei ole minulle itsenäisyyspäivän viettoa, ruisleipää tai salmiakkia. Se on sitä, että lapseni tietävät, millä bussilla pääsee pappalaan ja missä on Jumbon citymarketin karkkihylly. Pienenpieniä yksityiskohtia, rillinsumentajia.







4 kommenttia:

  1. Jotenkin tama ulkosuomalaisuus on kuin punainen vaate joillekin, kaikki sanominen otetaan arvosteluna ja oikeastaan ulkosuomalaisellahan ei saisi enaa olla mielipidettakaan tietyista asiosta, kun on kerran pois lahtenyt. Minustakin ulkosuomalaisena oppii arvostamaan ihan erilailla suomalaisuutta mutta nakee kylla ne ongelmakohdatkin, kun on liian lahella ei nae metsaa puilta ja ihan samahan se on taalla toisessa kotimaassa.

    VastaaPoista
  2. Aivan! Tässä oppii näkemään kahden eri maan hyvät ja huonot puolet todella hyvin ja läheltä. Mikään maa maailmassa ei ole maanpäällinen paratiisi, meidän on vaan löydettävä onnellinen ja hyvä elämä sieltä, missä olemmekaan. Tämä on kliseistä, mutta jokaisessa maassa on AINA joitain hermoihinkäyviä piirteitä, ne vaan vaihtelevat eri maiden ja kulttuureiden välillä. Suomalaiset kaverini Suomessa valittavat Kelasta, loskakeleistä ja rumista lähiöistä, minä valitan Irlannin julkisesta liikenteestä, hidastelusta ja terveydenhoidosta, näin esimerkkinä. Samoin hyviä puolia riittää kummassakin maassa.

    VastaaPoista
  3. Ilman näitä ulkosuomalais-varaventtiileitä olisi elämä ulkomailla paljon karvaampaa ja yksinäisempää - tai siis olikin, ennen kuin Internet keksittiin! Minulla ei satu täällä itärannikolla olemaan ketään suomalaisia tuttuja tällä hetkellä,joiden kanssa haukkua/ ihmetellä Irlantia, joten nämä blogit tulevat tarpeeseen!

    Myös minä usein ihmettelen, miten ihmisillä voi olla niin erilaisia elämänkokemuksi Suomesta. En viettäisi kesääni missään muualla, enkä löydä mistään yhtä hyviä ystäviä kuin Suomesta. Totta kai jotkut asiat sielläkin ärsyttävät, mutta moni asia on siellä rutkasti paremmin kuin täällä- ja monessa muussa maassa. Omaa äidinkieltä ei myöskään voita mikään, varsinkaan kun itse tulee äidiksi. Kirjoitan itse paljon, eikä englanniksi kirjoittaminen koskaan tunnu samalta, jotenkin siinä on keinotekoinen, opitun maku. Enhän voi tietää, miltä jokin tuntuu ja kuulostaa, kun olen lapsuudessani kuullut vain suomea.

    Foorumeissa voi myös tulla äkkiä riitoja, kun mielipiteet eivät käykään yksiin, ihan kuin maailmaan ei mielipiteitä mahtuisi! Olen oppinut pitämään etäisyyttä.

    VastaaPoista
  4. Totta, noita keskustelufoorumeita ei kannata ottaa tosissaan, koska nimettöminä kilteistäkin ihmisistä tulee esiin pimeitä puolia.

    Itse en myöskään voisi edes kuvitella elämää ilman rakasta äidinkieltäni! Psykoterapiaa opiskellessani on myös englannin tunnesanasto avautunut hyvin, mutta suomea ei silti voita mikään.

    VastaaPoista