perjantai 17. lokakuuta 2014

Lyhyesti muutosta, pitkästi työnhausta

Varoitan alkuun, että tämä teksti sisältää valitusta Suomen rekrytointikulttuurista. Niin rakas kuin Suomi minulle onkin, on tässä tullut mietittyä muutamia räikeimpiä epäkohtia suomalaisessa työnhaussa.

Lupasin kirjoittaa takaisinmuuttooni liittyvistä syistä, mutta muut asiat ovat vieneet aikaani yllättävän paljon viime aikoina. On ollut CV:n päivitystä ja muuta pientä pakollista puuhaa, joita olen mielellään lykännyt aina seuraavaan päivään. Ja sitten onkin perjantai, eikä voi/jaksa. Jne.
Minun piti myös saapua tänne Irlantiin myös mielessäni. Kroppaahan on äärimmäisen helppo siirrellä, mieli seuraa sitten ihan omia aikojaan perässä.
No, nyt olen saapunut kokonaan paikalle. Om.

Suomesta muuttoon ei liity mitään kauhean dramaattista tai erityisen mielenkiintoista. Siksikään en ole oikein inspiroitunut siitä kirjoittamaan. Perhesyitä lähinnä, eli meillä oli tilaisuus saada taas koko perhe samaan maahan, kun kummallakin vanhemmalla avautui tilaisuus työskennellä taas Irlannissa. Toki myös koti-ikävä vaikutti asiaan, sillä Irlanti on sekä lasten syntymäkoti että myös monella tapaa oma kotini, jossa olen viettänyt ne kriittiset vuoteni aikuiselämästäni. Ne vuodet, jolloin olen kehittynyt ja kasvanut hiljalleen omaksi itsekseni. 

Viime viikko on mennyt työnhaun merkeissä. Minulla oli jo itseasiassa sote -alan hommia täällä luvassa (rikosrekisteriotteita edelleen odotellessa), mutta päätin ihan hetken mielijohteesta lähettää cv:ni erääseen avoimena olleeseen työpaikkaan aivan eri alalta, josta minulla ei ole edes kokemusta. Se, mikä ilmoituksessa kiinnitti huomioni oli se, että siinä hakijan tärkein ominaisuus oli sekä suomen että englannin kielen natiivitason kielitaito. Muut vaatimukset olivatkin sitten mitä olivat, mutta päätin käyttäytyä kuin mies ja hakea paikkaa sillä perusteella,että täytin kuitenkin 10% vaadituista asioista. En tietenkään odottanut kuulevani sieltä mitään, mutta niin vain se vastaus tuli heti samana päivänä: pääsenkö haastatteluun huomenna. 

Paniikki. Ei jakkupukua, ei mitään siistiä paitaa, ei muita housuja kuin kulahtaneet Liiterin pillifarkut. Ei olisi pitänyt jättää niin paljon tavaraa isän kellariin, mutta myöhäistä itkeä. Iso huivi vanhan paidan päälle, pinkeä tekohymy naamalle ja menoksi. 

Haastattelussa kiinnitin pian huomioni muutamaan mielenkiintoiseen seikkaan, kun olin ensin saanut hermostuneen hikiset kädenpuristukset hoidettua alta pois.

Rekryhenkilön puheesta ymmärsin hyvin nopeasti, että Irlannissa koulutuksen sisällöllä ei ole juurikaan väliä, tärkeintä on vain se, että on joku tutkinto. Kaikkia tutkintoja voi nimittäin soveltaa. Opiskelu itsessään osoittaa vain sen, että hakija on oppimiskykyinen ja suht järjellinen ihminen ja oikea työ opitaan jokatapauksessa vain työtä tekemällä. Firma kyllä kouluttaa sopiviksi katsomansa henkilöt sopiviin tehtäviin.
 
Suomessa puolestaan tuijotetaan kokemukseni mukaan hyvin tiukasti tutkinnon sisältöön, eikä oikein osata nähdä sen sisältämiä mahdollisuuksia. Se, että olen ns. Pilipaliyhteiskuntatieteilijä on osoitus siitä, että tiedän vain pilipaliasioita yhteiskunnasta. Irlantilaiselle HR -pomolle se on taas merkki siitä, että A. Opin asioita ja B. Päässäni liikkuu mahdollisesti jotain. Tätä jotakin voi sitten käyttää erilaisissa tehtävissä firman tarpeiden mukaan, mikä tietenkin on myös työnhakijan etu.

Toinen seikka, minkä huomasin, oli myös Suomen täydellinen vastakohta. Rekryhenkilön mielestä viime vuoden Suomen reissuni oli hieno asia CV:ssäni, jotain, mistä hän jaksoi kysellä hyvin innostuneesti useampaan otteeseen. Myös suomalaiset suosittelijani herättivät mielenkiintoa ja  haastattelijan omien sanojen mukaan ehdottomasti paransivat työnsaantimahdollisuuksiani Irlannissa. Ulkomainen työkokemukseni nähtiin sekä osoituksena joustavuudestani että myös erinomaisena ja positiivisena kokemuksena sinänsä. Paljon ulkomailla matkusteleville irlantilaisille tämä on itsestäänselvyys, sillä moni palaa kotimaahansa esimerkiksi Australiassa tai Yhdysvalloissa vuosia työskenneltyään.

Suomessa puolestaan työhaastatteluissa käydessäni ulkomainen työkokemus ja koulutus koettiin ihan avoimesti taakkana. Siitä siis ihan puhuttiin minun kuulteni ikäänkuin ongelmallisena asiana työllistymiseni kannalta, mikä on jotain aivan ja totaalisen käsittämätöntä. En ole valitettavasti yksin kokemukseni kanssa,sillä ulkosuomalaisten keskusteluryhmissä tämä aihe nousee pinnalle yhä uudestaan ja uudestaan, mikä on jotenkin niin surullisen ankeaa. Nyt herätys, Suomi. Yhä useampi opiskelee ja työskentelee ulkomailla ja voin käsi sydämellä sanoa, että ulkomailta hankittu kokemus, oli se mitä tahansa, on erinomaisen kasvattava kaikin puolin. Miksi kaikki tämä potentiaali haaskataan työkkärin kansioihin, kun Suomessa nimenomaan tarvitaan nyt radikaaleja toimenpiteitä talouden nousuun saattamiseksi? Ulkomailla työskennelleillä on usein hyödyllisiä kontakteja, tuoretta kielitaitoa ja uskallusta uusien asioiden ja toimintatapojen kokeilemiseen. Käyttäkää niitä, hyödyntäkää, pistäkää ne hyvään tarkoitukseen.

Viimeisenä, muttei vähäisempänä mainitsen ikärasismin. 
Minä täytin viime huhtikuussa pyöreät neljäkymmentä vuotta. Suomalaiselle ystävälleni sanottiin samassa iässä viime keväänä eräässä pääkaupungin työkkärissä, että tuossa iässä työllistyminen on jo todella haastavaa. 
Mitä. Hoomoilainen. Sanokaa nyt, ettei tämä voi olla totta.

Irlantilainen Rekryhenkilö sanoi minulle, kuinka ihanneikä neljäkymmentä onkaan. On elämänkokemusta, mutta työvuosia on edessä vielä huomattavasti enemmän kuin takana. Lapsista ei toki saa lain mukaan mainita mitään, mutta rivien välistä voi lukea sen, että kouluikäiset lapset katsotaan ilman muuta bonukseksi työnhakutilanteessa. Kotiäitikulttuuri-Irlannissa neljäkymmentä onkin usein juuri se ikä, jolloin vuosikausia kotona olleet äidit lähtevät vihdoin luomaan omaa uraa, jos se heitä kiinnostaa. Tässä iässä minun on siis todennäköisesti parempi pysyä täällä.








10 kommenttia:

  1. Kiva etta olet palannut! :) Mista sinulle noita tyopaikkoja taalla satelee? Cork cityssako? Taalla West Corkissa ei ainakaan ole mitaan..
    Olen kuullut samaa Suomesta, etta ulkomailla hankittu tyokokemus on siella ennemminkin taakaksi! Ihmettelen tata suuresti, kun Suomen kuitenkin pitaisi olla niin moderni ja koulutettu maa-ja sitten asenne on tuollainen?? Sama ikarasismin kanssa, etta 40+ nainen katsotaan jo olevan liian vanha tyomarkkinoille.
    Irlannissa on hyvaa se, etta naisen tyota kotiaitina arvostetaan-ja kun pyrkii takaisin toihin, se ymmarretaan ja todetaan, etta 'olet tehnyt arvokasta tyota'. Suomessa 5-10 vuotta kotiaitina katsotaan laiskuudeksi ja tyohon palaaminen on hankalaa.

    VastaaPoista
  2. Terve! Tämä viimeisin työtarjousta tuli Clonakiltystä, eli sinne ajelen sitten. Onneksi vain 40 mins, ei kovin paha. Corkissa on myös koko ajan enemmän ja enemmän töitä tarjolla,
    Jep, kotiäitikulttuurilla on puolensa, edes joskus! Vaikka monilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kotiäitiyden, koska päivähoitomaksut ovat mitä ovat. Onneksi töihin palatessa sentään sitten arvostetaan.

    VastaaPoista
  3. 'Kolonakitysta' kuten vanha isani sita kutsuu! :D Mutta mutta-meilta sinne matkaa ajaen tulee tunti(ainakin)-eli melkeinpa saman verran kuin Corkkiin. Olemme taalla lantisessa niemennokassa Atlantin myrskyissa vahan keskella ei mitaan-siis tyomarkkinoiden puitteissa.

    VastaaPoista
  4. Mutta hei, ihana paikka! Sheep's Head ja koko se ympäristö <3

    VastaaPoista
  5. Jänskää lukea Suomen ja Irlannin eroista! Tosiaan Irlannissa degree on vaan älykkyysosamäärän tae; ) tai ainakin sen, että jaksaa keskittyä ja osaa sisä- ja ulkolukutaidon. Toisaalta taas puhe on halpaa, kaikkihan täällä on aina niin ihanaa ja ihmeellistä, varsinkin naisten kesken, kun Suomessa vaan oltais hiljaa ja sanottais että "joo-o, niinpä"!

    Tyttäreni on 25v, vastavalmistunut pilipaliyhteiskuntatieteilijä ja hakee myös töitä, huonolla menestyksellä. Harmittaa, kun neljän vuoden uurastusta ei voi sanoa tutkinnoksi eikä se itse asiassa valmista miksikään. Humanistisia aloja voisi mielestäni surutta vähentää, tai sitten lisätä jonkun käytännön moduulin, jolla sitten voisi ansaita elantonsa eikä roikkua työttömyysrekisterissä. Nykyään pitää tehdä ilmaiseksi töitä vuosikausia ennen kuin saa edes jotain - hankkii työkokemuksen siis asuen vanhempien luona kun ei ole varaa muuhun.

    Mutta hienoa että pääsit edes haastatteluun, toivottavasti onnistaa! Ehkä nämä puheet laman hellittämisestä ovat totta. Ainakin Suomessa lama tuntuu vasta iskeneen kyntensä. Järki käteen minullekin, joka aina haaveilen paluumuutosta. Jos 40v on liian vanha töihin Suomessa, minä olen jo eläkeläinen! Eli pidetään vaan kiini vakituisesta työpaikasta ja lakataan nurisemasta.

    VastaaPoista
  6. Tasta Suomeen palaavien työllistymisesta on kylla kuullut niin paljon negatiivista, en voi ymmartaa miksi moni firma ei nae ulkosuomalaista mahdollisuutena vaan taakkana? Mita siina pelataan, etta ulkosuomalainen lahtee takaisin, ei osaa ja ymmarra...? Tosi mielenkiintoinen postaus ja voi kun mullakin onnistaisi taalla pian työnhaun suhteen, taalla pitaisi olla suhteita, muuten on tosi vaikeaa tai sitten taytyy todellakin kriteerit kohdata...huoh!

    VastaaPoista
  7. Suomi on kyllä tuossa asiassa käsittämätön takapajula. En voi itsekään ymmärtää, mielestäni se on järkyttävää resurssien haaskaamista.

    VastaaPoista
  8. Täytyypä pitää mielessä, aika omituisen kuuloista kyllä. Luulisi että jo se että ylipäätään muutta ulkomaille ja pystyy siellä sopeutumaan ja toimimaan olisi aika hyvä meriitti noin työnantajan kannalta.

    VastaaPoista
  9. Perustuu ikavaan perisuomalaiseen kateuteen, tyyliin 'nyt-se-ulkomaan-pelle-kuvittelee-olevansa-meita-parempi-en-varmana-anna-sille-tyopaikkaa!' ;)

    VastaaPoista