Jaan tänään lapset kolmeen osaan. Pienin jää isän kanssa puuhailemaan, tytär menee katsomaan Tinkerbell -elokuvaa parhaan kaverinsa ja tämän äidin kanssa. Minä vien vanhimman poikani ja hänen parhaan kaverinsa katsomaan Hobittia. Kolme tuntia rentoutumista popcorn -ämpärin kera tulee tänään tarpeeseen.
Eilen nimittäin juhlimme ystäväni synttäreitä ihanan tunnelmallisessa lähipubissamme takkatulen loimussa ja erittäin hyvän livebändin soittaessa rock -klassikoita. Unelmallista!. Nyt tosin unelmoin vain jättikokoisesta kolajuomasta espresso -shotilla. Irlannissa pubit menevät kiinni jo 00.30, joten juhliminen onneksi päättyi ihan inhimilliseen aikaan. Kotiinpaluuta vauhditti mukavasti myös yöllinen puhelinsoitto au pairilta: naapurin lapset, jotka olivat juhlien vuoksi meillä yötä, olivat alkaneet oksentamaan sohvallemme. Norovirus on taas saapunut kaupunkiin, ensimmäinen kierros ei näköjään riittänyt. Mikään ei saa juhlatunnelmaa haihtumaan nopeammin kuin paniikkimoppaaminen klo 01.00.
Onneksi meillä kaikki sairastivat noron jo ennen joulua. Ja lattia on hinkattu leikkaussalityylillä, sohvanpäälliset pesty 60 asteessa (eivät edes kutistuneet, iloinen yllätys), kädet desinfioitu ja omat lapset olivat joka tapauksessa eri huoneessa nukkumassa.
Tässä iässä ja elämäntilanteessa on valittava hyvin tarkoin, mihin rientoihin osallistuu. Kolmen, erittäin energisen toheltajan ja yhden erittäin energisen luppakorvan huoltajana ei todellakaan vietetä mitään lötköpäivää seuraavana päivänä. Ja Irlannissa rientoja riittää. Lähipubi on koko naapuruston yhteinen olohuone, jonne mennään monenmoisen tekosyyn varjolla ja aina sille "yhdelle". Jep. En ole vielä kertaakaan nähnyt yhdenkään irlantilaisen (mukaanlukien pikkulasten vanhempien. Ok, ETENKÄÄN pikkulasten vanhempien) ottavan vain yhtä tuoppia. Ensimmäisen tuopin jälkeen kuuluu sanoa: "A bird never flew with one wing, anyway."
Yleisesti ottaen ilta irlantilaisessa pubissa menee siis suunnilleen näin:
1. Mennään "yhdelle" klo 20.
2. Tulee valomerkki.
Pubikulttuuri on olennainen osa irlantilaisuutta ja paikallista yhteisöllisyyttä. Irlantilaiset juovat siksi, että puhe kulkisi normaaliakin jouhevammin ja vain hyvin harva Kinsalessa (nuorisoa lukuunottamatta) örveltää, tappelee tai itkee humalassa. Irlantilaiseen humaltumiseen kuuluu iloisesti suu Guinnessvaahdossa puhuminen, laulaminen ja/tai tarinoiden kertominen. Ihan keskiverto irlantilainenkin saa normaalin shoppailureissun kuulostamaan James Joycen tuotannolta, niin syvällä kansanluonteessa on tuo takkatulen ääressä tarinointi.
Mutta nyt sitä kolaa.
Kiva blogi sinulla! Osaat hyvalla huumorimielella kuvailla paikallista meininkia. Jatka samaan malliin!
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla palautetta! :-)
VastaaPoistaOlen myös huomannut, että Irlantilaiset eivät ymmärrä, jos haluat tuopin sijaan lasin limua, oli kuinka hirveä krapula tahansa :D
VastaaPoistaNiin totta!
Poista