Aurinkoihottumaisena, kaksi kiloa lihoneena ja liskomaisesti kuoriutuvin säärin lähden kohta Helsinki-Vantaata kohti. Hehkeä näky. Ensin on tosin pakko vetäistä pieni kävelylenkki, koska söin äsken puoli pakettia Dominokeksejä aamupalan jälkiruuaksi. Sen lisäksi mummini on tarjoillut meille ruokia, joissa suola, kerma, sokeri ja voi yhdistyvät mitä mielenkiintoisimmin eri tavoin tuottamaan nautintoa kielen päälle ja vararengasta vyötärönauhan päälle. Ajattelin kävellä tuohon Tammiston Citymarkettiin ja ostaa tuliaisiksi lisää Dominoita, lapsille rieskaa ja Pätkiksiä ja itselleni salmiakkia ja Reissumiestä. Ehkä myös pari Tuplaa. Ja Fazerinaa. Ja tuoreita lakuja. Mahdollisesti myös karjalanpiirakoita, niitä Fazerin Imatran rukiisia, nam.
Kuntosali kutsuu taas maanantaiaamuna, se on varma.
Lähden jakautunein mielin: Ei harmita kovin paljon, koska on kiva saada taas koko perhe koolle. Toisaalta harmittaa, koska täällä on niin kivaa ja kesäistä. Elokuu jännittää ja pelottaa tasapuolisesti: sopeutuvatko lapset? Mitä, jos inhoankin Suomea jo parin kuukauden jälkeen? Mitä, jos lapsia kiusataan/syrjitään/he eivät tykkää Suomesta? Mitä hittoa oikein olen tekemässä? Ovatko hattiwattini poistuneet lopullisesti Muumilaaksosta? Olenko ihan terve?
Terve tai ei, se on menoa nyt.
Irlannissa odottaa työleiri: talo ja piha pitää laittaa, maalata, istuttaa, puunata, kiillottaa ja väkertää viimeisen päälle vuokrauskuntoon, pitää tilata verokortti, soitella Kelaan, hoitaa lapsilisäasiat, löytää Suomesta ASUNTO, löytää vuokralainen meidän taloon, lähettää koira Suomeen, lähettää pari laatikkoa rahtia, ja muuta kivaa. Ai juu, kaksi esseetä pitää kirjoittaa, hankkia yliopistolta jos jonkinmoista todistusta ja lähettää Opetushallitukseen hyväksyttäviksi, ilmoittaa lasten kouluun muutosta, jnejnejnejne.
Tämä kuva ei liity millään tavoin ylläolevaan tekstiin, mutta tykkään rauhoittavasta jokimaisemasta, joten tämän pidän stressin keskellä mielessäni:
Taalla 'kotona' Corkin kuningaskunnassa ja koko Irlannissa on myos ollut hyvinkin kesaista ja helteista :) Jatkuu ainakin viikonlopun viela.
VastaaPoistaItse tuntisin Suomessa asumisen naiden vuosien jalkeen hyvin vieraaksi, ja lapset vielakin vieraammaksi eli se tuskin koskaan olisi enaa varteenotettava vaihtoehto-se olisi liian kova kulttuurishokki. Outoa sanoa niin omasta synnyinmaasta, mutta Suomi on minulle nykyaan se mustikka-niin olen naiden saarten kulttuurin mansikakseni ominut. :)
Mutta ymmarran taysin sinun paatoksesi. Se sopii teidan perheen elamantilanteeseen ja haluat muuttaa takaisin, silloin paatos varmasti on ihan oikea etka tule katumaan. Ehka...
Niinpä, mikään ei ole varmaa! Mutta Suomeen muuttamalla en voi miettiä enää "mitä jos...?" Menen testaamaan ruohon väriä ihan paikan päälle, jotta asia varmistuu suuntaan tai toiseen.
PoistaOnnea matkaan! Siis tänne ihanaan aurinkoiseen Irlantiin, jossa on paistanut aurinko jo toista viikkoa - ja tuntuu kuin olisi Suomessa...siis saa hengittää kuivaa ilmaa! Pyykit voi huoletta jättää narulle yöksi (ajattele!)Tänään paistuimme hiekkarannalla. Istuin omalla takapihalla eilen puukeinussa, katselin koivujeni vihreyttä ja kuuntelin pääskysten liverrystä , ja mietin, miksei kuitenkaan tunnu kotoiselta...kun ei ole Suomessa. Ihan hyvä on täälläkin, mutta ei vaan ole Suomea, ei. Kuukauden päästä olen siellä! Silloin kun lapset olivat pieniä, juuret olivat enemmän täällä. Nyt on aina vaan ikävä kavereita ja omaa kulttuuria, sukulaisia, ihmisiä jotka tuntevat minut jo lapsuudesta. Ehkä muutto vielä onnistuu edes osaksi vuotta! Ole onnellinen, sinulla on kaksi maata joiden välillä sukkuloida. Kaikki sujuu kyllä hyvin, älä huolehdi.
VastaaPoistaIhanasti sanottu, kiitos! :-)
Poista