Suomalainen saapuu töihin aina etuajassa. Hän kävelee toimiston kansalaisuuksien miinakentän läpi tavalla, jonka toivoo olevan huoleton, mutta kuitenkin ammattimainen. Suomalainen kompastuu kopiokoneen johtoon ja käsilaukku sisältöineen kaatuu lattialle. Onneksi italialainen ja ranskalainen ovat myöhässä, eivätkä näe. Ruotsalainen luo suomalaiseen lämpimän ja myötätuntoisen katseen ja suomalainen miettii vuotta 1995.
Ranskalainen kävelee luontaisen elegantin askelein kohti ruokalaa avaten luontaisen elegantisti oven jokaiselle kohtaamalleen daamille. Katse pysähtyy daamiin sadasosasekunniksi liian pitkään, mutta juuri sopivasti niille rajoille, ettei nainen tunne oloaan epämukavaksi vaan imarrelluksi. Ranskalainen koskettaa naista kevyesti käsivarteen kysyessään työasiaa ja hymyilee silmillään. Firman seuraavissa pikkujouluissa paikka naisten suosimassa pöydässä on varmistettu.
Ranskalainen jättää jälkeensä vanan hymyileviä naisia jatkaessaan luontaisen eleganttia matkaansa sopivan tyylikkäässä kengissään, jotka toimiston naiset ovat panneet merkille. Muiden kenkiä ei kukaan ole huomannut. Italialaista harmittaa.
Ruotsalainen hymyilee ja on hyvällä tuulella. Ruotsalainen hymyilee ja on hyvällä tuulella, vaikka ulkona sataisi Abban sillejä ja Ikea olisi mennyt konkurssiin edellisenä yönä. Suomalainen piiloutuu kopiokoneen taakse, kun hymyilevä ruotsalainen lähestyy selkeästi kokoustaminen mielessään. Kokouksesta ei nimittäin voi poistua, ennenkuin kaikki ovat samaa mieltä. Tämä on mahdotonta, koska ranskalainen huitaisee luontaisen elegantisti kädellään typerät ehdotukset pois pöydältä. Merde. Ruotsalainen jatkaa hymyilemistä: kaikki järjestyy kyllä puhumalla.
Irlantilaiset ovat ryhmittäytyneet toimiston hiljaisiin nurkkauksiin. Niistä kuuluu taukoamatonta supatusta, jossa erottuu kulloinkin kerrotun tarinan kliimaksi "you would NOT believe what she said to me....... I couldn't believe it....... I nearly died." Suomalainen tietää, että siellä puhutaan varmaankin elämän ja kuoleman kysymyksistä, kuten Supervalun tuoretiskin kassaneidin kommentista viikko sitten. Suomalainen on jo painanut jokaisen nimen ulkomuistiin ja tervehtii kaikkia yksitellen nimeltä. Miinakenttä jää taakse.
Kun suomalainen saavuttaa työpöytänsä, hän piiloutuu Jukkapalmun taakse hetkeksi. Vaikka olisi kuinka ekstrovertti, on saatava muutama minuutti hengähdystaukoa. Muutama minuutti naama rennosti peruslukemilla haaveillen siitä, että voisi joskus vaan urahdella luolanaistyyliin vastauksia ihmisille sen sijaan, että pitää koko ajan vääntää suupieliä niille geneettisesti epäluontaisiin asentoihin.
Suomalainen tuntee kevyen kosketuksen olkapäällään ja hymy pyrkii väkisinkin esiin. Ranskalainen tuli kysymään, onko kahville tarvetta. On. Aina on. Uusi päivä, uusi kupillinen Jukkapalmun takana.
Buuaaah tama oli niin hyvin kirjoitettu, aamun naurut, thanks!
VastaaPoistaTutulta kuulostaa, itsekin olin joskus töissä kansainvälisessä miljöössä. :))
VastaaPoistaNyt jäi kyllä saksalaiset väliin. Ensi kerralla sitten. 😄
VastaaPoistaMinulla ei ole ollut onnea työskennellä muiden kuin irlantilaisten kanssa, mutta tuo nurkissa supatus ja liioittelu on kyllä tuttua. Joskus ärsyttää niin vietävästi yrittää näyttää siltä, kuin supattelu ei haittaisi vähääkään, vaikka tekisi mieli kiljua. Tiedän, että kyseessä ovat todennäköisesti minua täysin kiinnostamattomat asiat - mutta juuri siksi tahtoisin kiljua: puhukaa ääneen vaan! Suomalaista ei kiinnosta! En levitä eteenpäin! Myös minä painun pari kertaa päivässä johonkin suoristamaan kasvolihaksiani ja hengittämään, yleensä ulos ihan yksin. Korpisuomalainen on pinnalla ihan raaputuksen päässä. No, voisi asiat olla pahemminkin: pitäis katsoa hymyilevää ruotsalaista joka päivä ; )
VastaaPoistaHei, ja tervetuloa takaisin blogiin, olen odotellutkin!
Täällä ollaan taas!
VastaaPoista