sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mieskauneutta

Tänä viikonloppuna olen pieni ja hintelä vaahtosammutin, joka yrittää olla hukkumatta normaalipituisten kainaloihin. 179 cm pitkälle naiselle se on jännittävä saavutus.

Tätä kuitenkin tapahtuu vain ja ainoastaan kerran vuodessa, toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna, jolloin Kinsalessa pidetään vuosittainen rugbyturnaus nimeltään Kinsale 7's. Täällä on maanantaina bank holiday eli yleinen vapaapäivä ja meno on aika villiä siis vielä tänäänkin. Tästä keittiöstäni katselen, kun joku tuossa juuri pissaa telttansa ulkopuolella (sinänsä positiivista) naapurin pellolla. Joku nukkuu auton takakontissa, luukku auki sentään.Tunnelma on vähän kuin stadissa vappuna, poliisikin tuolla näköjään partioi jo tähän aikaan aamupäivästä.

Sekä mediaani- ja keskipituuden äkillinen hyppäys johtuu siis siitä, että koko kaupunki on täpötäynnä kaapin, tai oikeastaan keskikokoisen pihasaunan kokoisia miehenjärkäleitä valtaamassa joka pubia, kauppaa ja jalkakäytävää niin, että tälläinen pätkä riukula jää kylmästi jalkoihin. Eiväthän ne edes tajua katsoa näin alas ja taklaaminenkin tapahtuu puolivahingossa. On brittiä, aussia, irkkua, ranskalaista, tummaa, vaaleaa, pitkää ja vielä pidempää. Yhdistävänä tekijänä erittäin hyvä geenipäivä.
Tähän vinkkinä sinkkutytöille: Tänne. Nyt.

https://www.kinsale7s.com/





16 kommenttia:

  1. moikka! :) tarvisin äkkiä vähän tietoa irlannista, koska huomenna täytyis olla irlanti tutkielma valmis.
    millaista on irlantilaisten normaali elämä?
    mitä eläimiä siellä on paljon?
    ja miksi asutus on eniten siellä itä-rannikolla?

    olin niiiiiiiiiiiiiin kiitollinen jos ehtisit vastaamaan ! ♥

    VastaaPoista
  2. No probs. : )
    Itärannikosta en ole varma, vaikuttaisikohan Englannin läheisyys väkimäärään?
    Eläimiä täällä maalla on paljon, esimerkiksi kaneja aivan valtava määrä, on mäyriä, siilejä, hirveästi kettuja, peuroja ja rottia, yök. Hiiriäkin pukkaa ihan sisälle asti. Maatalous kukoistaa, joten lehmiä ja lampaita löytyy paljon. samoin sikoja ja kanoja, monella on oma pieni kanala takapihallakin. Hevosurheilu on erittäin suosittua, joten heppojakin näkee vähän joka puolella.

    Normaali elämä on periaatteessa samanlaista kuin Suomessa: Käydään töissä (jos on työtä, lama on täällä todella paha tällä hetkellä), maksetaan laskut, käydään koulua, ym. Lue aikaisempia postauksiani, siellä esimerkiksi koulupuvun kuva ja asiaa uskonnosta ja lamasta. Onnea tutkielmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaisko myos, etta paakaupunki Dublin on itarannikolla. Dublinissa on suurimmat tyonsaanti/opiskelumahdollisuudet, niin siksipa asutuskin on tiheampaa Dublinissa ja lahialueilla.

      Poista
  3. Kiitos :) helpottaa mun urakkaa!

    VastaaPoista
  4. Ooh. Suhtaudun myönteisesti rugbynpelaajiin (vaikken ole sinkku). Tykkään erityisesti Uuden Seelannin joukkueen hakasta siinä ennen sitä ottelua.

    VastaaPoista
  5. Eiii, oon viimeset 8 kuukautta bongaillut tai ainakin yrittänyt bongata komeita rugbyn pelaajia Corkissa ja nyt menetin tän mahdollisuuden lukemalla tän liian myöhään! :O Eih, aina ei voi voittaa. :D

    VastaaPoista
  6. Ensi vuonna sitten uudestaan! Oli kyllä mainio näky, kun kaikkien kaupungin 14 - 85 -vuotiaiden naisten päät kääntyivät kuin kauko-ohjattuina huippukomeiden pelaajien kulkiessa ohi. Ja aviomiehet huokailivat kyllästyneen näköisinä rouviensa katseiden jatkuvalle harhailulle ja punaisille poskille. Ai minäkö? Eeen... :-D

    VastaaPoista
  7. Tervehdys uudelta lukijalta! Ja pakkohan sitä on kommentoida saman tien, kun rugbypelaajista on puhe! :D Telkkarissa tai kuvissa ne hemmot eivät näytä niin valtavilta, mutta jokusen kerran olen eteläisemmässä Ranskassa törmännyt (en onneksi kirjaimellisesti) paikallisiin rugbypelaajiin ja todennut olevani sittenkin erittäin siro ihminen. :D Sitä paitsi, rugbyyn liittyvä fanikulttuuri ei ainakaan täällä vedä puoleensa samanlaisia urpoja kuin jalkapallo. Eivätkä pelaajatkaan vaikuta yhtä ketkuilta. ;)

    Sulle muuten onkin ehkä jo tuttu pariisilaisen rugbyjoukkueen kulttikalenteri, Dieux du Stade? http://en.wikipedia.org/wiki/Dieux_du_Stade

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva saada uusia lukijoita! :-) Täytyypä käydä vilasemassa tuo kalenteri...

      Poista
  8. Mikähän geenimutaatio minussa on, rugbyn pelaajat eivät sytytä yhtään. Paksuniskaisia, paksureisisiä, paksukalloisia, runnotut korvat ja naama...no, ylipäänsä mies lenkkipuvussa/urheilutamineissa ei kyllä sytytä yhtään muutenkaan. Kiilasin tänne otsikon kiihottamana, ja ...hmm, petyin. Irlannissa en voi sanoa löytyvän mieskauneutta minun makuuni, sen sijaan Italiassa ja Kreikassa ovat niskani nuljahtaa nurin. Miehet pukeutuvat siellä tyylikkäästi ja ovat siroja ja tummia.

    Työpaikalleni tupsahtaa aika ajoin lenkkipukuinen urheiluvamentaja, johon kaikki paikan naiset ovat aivan lätkässä. Se selvisi, kun he alkoivat huokailla miehen poistuttua, minä en ollut edes huomannut koko äijää. Sen sijaan lierihattuinen näyttelijä pysäytti kaiken työnteon niin, että olin kävellä ovia päin. Taitaa olla makuasia : )

    VastaaPoista
  9. Eikun nämä oli sellaisia vähän "hoikempia" (rugbypelaajiksi), eikä ollut "kukkakaalikorvia" tai paksua niskaa ollenkaan. Ihania olivat, ensi vuonna katsomaan! :-D Suurin osa oli ulkomaalaisia, siellä oli mm. ranskalaista ja italialaista tummaa ja pitkää pelaajaa... Irlannissa tykkään muuten hirveästi sellaisesta lumikkivärityksestä sekä miehillä että naisilla, eli on kirkkaan siniset silmät, vaalea iho ja ihan tumma tukka. Naapurin tytöt ovat kuin kaksi Disneyn prinsessaa, niin nättejä!

    VastaaPoista
  10. Irlannissa ON paljon komeita miehia-rugbynpelaajia tai ei!
    Miehessa pitaa olla kokoa,sellainen tyomiehen ronskius ja raamit on minun makuuni- pieni ja siro mies ei minua sytyta laisinkaan.
    Irlannissa minut villitsee myos aksentti-oli se sitten corkkia/limerickkia tai dublinia-aivan sama! :D (no, corkin murre saa nyt valttaa, eipas vilkuilla vieraita ;) )

    VastaaPoista
  11. Kehonmallista: joudun joka torstai uimahallin saunassa samoille lauteille kolmen - neljän bodarimiehen kanssa, eikä kiinnosta yhtään vilkuilla tatuoituja hauiksia ja melonireisiä ja suhteettoman pieniä päitä ; ) Nämä äijät ovat muuten puolalaisia (tai muita itäeuroopplaisia, en osaa erottaa kieliä). T.V., nyt kun mainitset, minuakin alkuvuosina hurmasi nuo mielettömän siniset silmät yhdistettynä uskomattoman tummiin silmäripsiin ja kulmakarvoihin ja vaaleaan ihoon, jotenkin järkky yhdistelmä pigmenttejä. Olen kai asunut täällä liian pitkään! Ei, en voi sanoa että pää kääntyilisi täällä kovin usein. Tietysti saattaa johtua iästäkin : ( -Eikä muuten johdu - näin Jeremy Irons'in livenä viime viikonloppuna protestimarssilla ja kuolasin. Olisin lähtenyt hänen matkaansa siitä paikasta, pahaksi onneksi meillä kummallakin oli aviosiipat mukana. No, toisella kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeremy asuu osan aikaa meidan lahella-omistaa Kilcoen linnan Ballydehobin kylan kupeessa(voit googlettaa myos Kilcoe Castle niin naet kuvia) :) On hyvinkin aktiivinen talla alueella politiikassa ja kulttuurissa..Olen aina tykannyt Jeremyn aanesta ja brittiaksentista-puhuu niin puhtaasti.

      Poista